Minulla on ollut tapana kieltää kännykältä (Nokia E65) netin käyttö ennen ulkomaan reissua. Käytännössä se on asetusten muuttamista (yksitellen joka ohjelmassa) ja turhempien ohjelmien poistoa. Tein tietysti saman jutun tällä kertaa Hongkongin reissulle. Asetusten palauttaminen ja valikoissa kahlaaminen on sitten pelkkää tuskaa tai ainakin se voisi olla paljon helpompaa. Entäs jos olisi yksi ainoa globaali valinta: Salli Web/3G-yhteyden käyttö (kyllä/ei). Olisiko se oikeasti niin mahdotonta toteuttaa? Ilmeisesti on, koska sellaista ei puhelimeen ole saatu.
* * * * *
Lisäsin edelliseen juttuun muutaman kuvan matkalta (ja korjasin ja lisäsin vähän tekstiä)… Jetlag ei ole kyllä aiemmin iskenyt yhtä pahasti. Polla ja pakki ihan sekaisin, ruoka ei maistu ja nukuttaa ihan väärään aikaan.
28.7.2008 at 16:29
Mulla on sama rutiini ja olen itsekin purnannut samasta aiheesta. Keskitetty ratkaisu tuntuu sen verran ilmeiseltä (vertaamalla esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmän toimintatapoihin vuodesta nakki) että Nokian (ja muidenkin valmistajien mitä olen käyttänyt) tuntuu täysin käsittämättömältä.
Ymmärrettävää toki että kysytään sallitaanko ohjelmalle verkkoyhteys – ainakin kerran mikäli globaali valinta niin on asetettu – tietoturvan ja isojen laskujen välttämiseksi, mutta miksi ohjelmalle pitää määritellä mikä yhteys milloinkin on käytössä?
Puhumattakaan siitä että selaimen kirjamerkkeihin tallentuu käytetty yhteys…
29.7.2008 at 18:07
Miten asia on toteutettu paljon puhutussa iPhonessa? Muistelen jotain lehtijuttua jossa joku jenkki oli kerännyt kunnon puhelinlaskun lomansa aikana.
1.8.2008 at 12:12
iPhonessa on ”Data Roaming”-valinta, jonka ollessa Off-asennossa ulkomailla ei käytetä mitään mobiilidatapalveluja. Ainakin 3G-versiossa valinta on vakiona pois päältä.