SwitchX @ 26. Kesäkuuta 2008

aston.jpgTuli ostettua hetken mielenhäiriössä Aston Radio Transmitter. Laite muuntaa minkä tahansa kuulokeliitännästä kaapatun signaalin omaksi radiolähetykseksi. Se voidaan kytkeä vaikka iPodin kuulokeliitäntään ja sen jälkeen lähellä olevasta radiosta voidaan kuunnella iPodia ilman levyjen polttamista tai kaapeloinnin rakentamista. Tällaiset laitteen olivat vielä aiemmin laittomia Suomessa, mutta eivät enää. 

Idea oli tietysti kytkeä iPod langattomasti autostereoihin, vaikka tiesin jo etukäteen että homma ei välttämättä toimi. Tuollaisten pienten lähettimien lähetysteho on rajoitettu hyvin heikoksi ja vastaavasti autoradion antenni sijaitsee yllättäen yleensä auton peltikorin ulkopuolella, joten ainakin radion pitää olla kohtalaisen herkkä jos ei muuta. 

Itse laite vaikuttaa ihan hyvältä. Siihen voi hyvin vaivattomasti tallentaa neljä eri taajuutta ja mitään ihmeellistä laitteen käyttöön ei oikeastaan liity. Autossa sain laitteen toimimaan helposti, mutta todella runsaat häiriöt ja heikko äänenlaatu olivat liikaa. Kokeilin laitetta myös parissa tavallisessa radiossa, mutta edelleen häiriöitä oli liian paljon että musiikista olisi voinut nauttia.

Nykyiseen tyyliin Aston on puristettu tiukan muovin sisälle, joten sitä ei voi kokeilla tai hypistellä pakkausta rikkomatta. Tällainen pakkaaminen on valitettavan yleistä nykyään, mutta vähentää varmasti asiakkaiden tekemiä palautuksia. 

Aston on oikeastaan aika nerokas laite - myyjän kannalta. Se on hyvin pakattu ja se toimii - ainakin jotenkin. Se että se ei toimi kovin hyvin on sitten asiakkaan ongelma. Paketissa ei nimittäin oikeastaan luvata juuri mitään toimivuuden suhteen. Kaiken lisäksi se on niin halpa (n. 12 €), että moni ostaa sen ihan vain kokeillakseen jos se vaikka kuitenkin toimisi.

Omalta kannalta laite on ihan turha ja tarpeeton. Pelkkää ylimääräistä jätettä, ei mitään muuta!

Avainsanat: ,

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Pari Kommenttia - 26.1.2008
  2. Citroën C4 vuoden jälkeen - 30.5.2008
  3. Uusi lisävero autoilijoille - 30.1.2008
  4. MP3-soitin pitää pintansa - 28.8.2007
  5. Oliko iPod Touch floppi? - 21.12.2007

Jätä kommentti

Spämmin välttämiseksi tämän artikkelin kommentointi suljetaan 21.2.2009.

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 kuukautta sitten.