SwitchX @ 15. Kesäkuuta 2008

Kun Apple julkaisi uuden iPhonen, moni hämmästeli alhaista hintaa. Hassua kyllä, vieläkään ei ole tiedossa mitä se iPuhelin oikeasti maksaa. Itse laitteen saa mukaansa mahdollisesti 199 tai 299 eurolla (8 Gt tai 16 Gt). Näin siinä tapauksessa että dollarit muutetaan suoraan euroiksi. Jenkeissä tuohon hintaan lisätään vielä vero, mutta nykyisillä dollarin kursseilla Euroopan hintojen pitäisi olla kyllä joka tapauksessa tuntuvasti edullisempia.

Hintoihin pitää laskea tietysti mukaan vielä kytkysopimuksen hinta, mutta sitähän ei vielä tiedetä. Itse olin hyvin pettynyt siitä että Suomessa iPhonea myy juuri Sonera. Itse en ole aiemmin pitänyt Soneran kytkyliittymiä millään tavoin kilpailukykyisinä. Soneran sivuilta on hankalaa selvittää mitä tällä hetkellä maksaa joku 3G-puhelin ja siihen rajoittamaton vaikka 1 Mbit/s dataliittymä mukaan. Hankalaa ainakin jos vertaa vaikka Saunalahden sivuihin, joilta sentään kaikki olennainen löytyy lähes yhdellä silmäyksellä ilman animaatioita ja valikkosulkeisia.

Pahaksi onneksi uutta iPhonea ei ilmeisesti voi enää ostaa kovin helposti ilman kytkyliittymää. Esimerkiksi Jenkeissä Applen liikkeestä ei pääse ulos iPhone kainalossa ennen kuin on tehnyt AT&T kanssa sopimuksen. Lisäksi jos liittymää ei ota käyttöön 30 päivän aikana, joutuu maksamaan sakkoa, tai jos purkaa sopimuksen, puhelin pitää samalla palauttaa.

En tiedä mikä on kohtuullinen hinta iPhonesta ja sen käytöstä, mutta on tietysti selvää että puhelin hankitaan käyttöä varten ja käyttäminen maksaa tietysti rahaa. Itse voisin kuvitella että puhelimen käytön maksu olisi jotain n. 30 - 40 eur/kk ja siinä pitäisi olla sitten jo rajattomasti dataa. Kohtuuhintaiset puhelut päälle ja tekstareita lompakon mukaan. Juttu voisi toimia näin, mutta todellisuudessa Sonera maksanee osan iPhonen hinnasta ja niinpä se saadaan ainakin näyttämään halvemmalta kuin mitä se oikeasti on. Soneran hinta voi olla helposti 60 - 100 euroa/kk tai sitten siinä ei ole mukana kunnollisia 3G-yhteyksiä. Todellinen hinta tahtoo vain usein olla tällaisissa arvioinneissa kaksi kertaa enemmän kuin omasta mielestä se ”älyttömän kallis”.

Avainsanat: ,

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. iPhone tulee Suomeen - 27.5.2008
  2. Ei kiitos - toistaiseksi - 2.7.2008
  3. Onhan sinulla Windows? - 21.8.2005
  4. Soneran iPhone hinnat julki - 27.6.2008
  5. Langattomasti nettiin ja pohdinta jatkuu - 30.8.2008

2 Vastausta juttuun “Paljonko iPhone saa maksaa?”

Paluuviitteet/Seuranta

  1. iPhone - Tips and Tricks » Blog Archive » Paljonko iPhone saa maksaa?
  2. SwitchX » Blog Archive » Soneran iPhone hinnat julki

Jätä kommentti

Spämmin välttämiseksi tämän artikkelin kommentointi suljetaan 10.2.2009.

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 kuukautta sitten.