SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Hyvä ja halpa

Ostin eilen Sellon Prismasta digiboxin. Meillä oli tuollaiselle laitteella luonnollinen tilaus analogisten lähetysten loppuessa ja kakkostelkkarin jäädessä muuten lähinnä seinäkoristeeksi. Mitään muuta en oikeastaan laitteelta halunnut kuin että se on halpa ja että se toimii. Ei korttipaikka, tallennusta tai mitään hienouksia. Kaapeli- tai antennimalli? Ihan sama, molemmat toimii. Tekstityksen toimivuuden yritin vielä varmistaa kännykällä netistä YLE:n sivuilta. Yllättäen pdf-tiedosto aukesi ihan nätisti kännykään, mutta kyseistä mallia ei listalta kuitenkaan löytynyt en listalla nähnyt. Korjausta: Ko. laite on listalla ja siitä on sanottu että tekstitys pitää herättää tai se voi  jäädä roikkumaan, mikä voi aiheuttaa tekstityksen pois jäämisen. Vision VDT900 maksoi 29 euroa ja vaikuttaa yllättävän toimivalta. Ei ongelmia tekstityksessä – ainakaan vielä.

Yleensä sanotaan, että hyvä ja halpa ovat kaksi eri asiaa. Tässä digiboxin tapauksessa voisi ajatella, että tuo halpislaite täyttää kaikki ne sille asetetut vaatimukset, joten meille se on hyvä ja halpa. Jos olisin sijoittanut enemmän rahaa, en olisi luultavasti saavuttanut sillä yhtään mitään.

Työkalujen suhteen on törmännyt usein samaan. Miksi ostaa ammattikäyttöön tehty kallis porakone, jos reikiä tulee porattua kymmenessä vuodessa yhtä paljon kuin ammattilainen poraa päivässä? Jos laite hajoaa, se ei ole kovin iso tappio ja sitten voi hankkia tilalle uuden. Tosin tämä on tietysti ekologisesti ajattelevan painajainen. Laite on tehty jossain mahdollisimman halvalla ja todennäköisesti ympäristöstä tai asianmukaisista työoloista piittaamatta. Sitten halpa hinta saattaa kannustaa vielä turhaan kulutukseen, eli rikkinäinen roskiin ja uusi tilalle kaupasta.

* * * * *

DVD- ja CD-levyjä on saanut jo jonkin aikaa yllättävän halvalla. Aiemmin tarjouslaareista löytyi selvästi vähemmän oikeasti laadukkaita elokuvia. En tiedä mikä muu muutoksen olisi aiheuttanut kuin kysynnän ja tarjonnan laki. Yli kaksikymppiä per levy on yksinkertaisesti liikaa. Lisäksi se levy päätyy kuitenkin jossain vaiheessa tarjouslaariin, joten meillä tehtiin periaatepäätös jättää ”täysihintaiset” elokuvat ja musiikit kauppaan. Odotetaan sitä lopullista hintaa.

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 vuotta sitten.