Pyöräilyä sadepäivänä
Liikunta kotona pelkän kuntopyörän varassa tuppaa olemaan aika yksipuolista. Tietysti siinä sivussa voi harrastaa vaikka keppijumppaa, mikä onkin mainio apu istumatyöläisen kipeille hartioille ja käsille. Idea koko juttuun tuli hierojalta (sormissa pisteli ja kipeät hartiat).
Kuntopyörä on nykyisin olohuoneessa. Pyöräillessä voi katsella televisiota. Niin tai näin, mutta ei se oikein sisustukseen sovi. Jokin soutulaite tai hartioihin vaikuttava juttu olisi kyllä hyvä lisä – mutta mikä? Sen pitäisi mahtua pieneen tilaan kun sitä ei käytä.
Kuntosalilla käyntiä on tullut myös harkittua, mutta Talous Sanomien jutussa: ”Kuntosalilta lähtö voi tulla kalliiksi” tuli oikeastaan kiteytettyä se miksi ei paljoa kiinnosta. Eräälle sukulaiselle kävi juuri niin että salilla käynti loppui, mutta maksuista ei sitten päässyt eroon kesken sopimuskauden.
Kuntopyörä tuli hankittua tällaisten päivien varalle. Ulkona on kurja ilma ja lenkille lähtö ei oikein innosta, vaikka onhan tuokin jonkinlainen tekosyy. Kun on kuntopyörä kotona, tekosyitä on vaikeampi keksiä. Päivän saldo oli 1,5 tuntia kuntopyörää, keppijumppaa päälle ja siten saunassa kunnon löylyt. Siinä sivussa ehti sopivasti katsoa yhden leffan.