SwitchX @ 3. Helmikuuta 2008

Tilasin tänään muutaman leffan. Oli muuten myös ensimmäinen kerta kun tilasin yhtään mitään Amazonista. Kyseessä on The Ultimate Bourne Collection (kaikki kolme leffaa) ja luonnollisesti HD-DVD -teräväpiirtona. Lisäksi tilasin elokuvan Blood Diamond. Kuluineen kaikkineen hinnaksi tuli parikymppiä/leffa. Suomessa HD-DVD:t ovat maksanet yleisesti n. 26 - 28 euroa. Tuotetiedoissa ei ollut paljoa kehumista. Esimerkiksi suomenkielisistä (tai muistakaan) teksteistä ei mainintaa juuri löydy. Tilauksessa ei ollut muuten mitään eksoottista, mutta jostain syystä tuolla ei kysytty ollenkaan sitä VISA-kortin kääntöpuolella olevaa kolmen numeron sarjaa, kuten yleensä.

Lisäys: Tein tilauksen sunnuntaina ja paketti oli kotona keskiviikkona. :)

* * * * *

Kuun vaihteessa loppui (tipattoman lisäksi) kolmen kuukauden tilausjakso Viasat Kulta -kanavapaketista. Nyt siellä on jo uusi tarjous menossa. Meillä on joka tapauksessa nyt digiboxi aivan täynnä. Riemastuttavana yksityiskohtana olisin katsonut CSI New Yorkia (ei liity Viasat:iin) ja ohjelma olisi alkanut keskeltä mainoskatkoa. Edelleen toisen CSI:n paikalla oli pala Wallanberg-elokuvaa. Päällä on ollut viikkoajastus ja ohjelmien lähetysajat ovat sitten jossain vaiheessa muuttuneet. Kumma vaan että tuollaista ”pientä” asiaa ei saatu digiuudistukseen mukaan. Tarkoitan videoissakin ollutta systeemiä, joka osasi huomioida ohjelmien todelliset lähetykset jostain signaalista, eikä tuijottanut vain sokeasti kelloa. Viasat TV1000 -kanavia on pakko kehua sen verran, että leffat alkoivat ja loppuivat todella ilmoitettuna aikana.

* * * * *

Ruokavalio muuttui vuodenvaihteessa. Aamuisin puuroa ja muilla aterioilla taas runsaasti vihanneksia sekä salaattia normaalin ruuan kanssa. Sitä normaalia ruokaa vastaavasti olen syönyt vähemmän. Jäätelöä, juustopalleroita ts. sipsejä, pizzaa tai karkkia en ole syönyt kuukauteen. Paino on pudonnut pari kiloa, mutta en mitä painoa juuri seuraa. Vatsa oli aluksi päivittäin sekaisin, mutta mustikkakeitto ja rasvaton piimä ovat auttaneet asiaa. Puuroa syön aamuisin juuri vatsan kunnossa pitämiseksi.

Edellisellä laihiksella (v. 2002) tein sen virheen että pudotin paljon painoa ja hyvin nopeasti. Paino kyllä putosi - liikaakin, mutta kaikki on tullut korkojen kanssa takaisin. Aloittaessani laihduttamisen paino oli n. 83 kg ja lopussa 62 kg. Nyt paino oli joulun aikaan n. 88 kg. Ihanne olisi joku n. 70kg.

Nyt en puhuisi oikeastaan laihiksesta vaan ihan vain terveellisemmästä ruokavaliosta. Laihtuminen tulee sitten sivutuotteena - toivottavasti.

* * * * *

Kiusallinen kutina jota ei oikein voi raapia?

Jalkasilsa (Tinea pedis) on tyypillinen urheilijoiden keskuudessa. Se esiintyy yleisimmin pikkuvarpaan ja sen viereisen varpaan varvasvälissä. Oireina ovat voimakas kutina, ihon punoitus sekä mahdollinen ihorikko. Yleensä varvasvälissä on ns. ihohalkio. Myös rakkuloita voi esiintyä.

Lähde: Poliklinikka.fi

Mielettömän ärsyttävä kutina! Hmmm… Ehkä minussa on sittenkin vähän urheilijaa. ;)

Avainsanat:

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Paluu arkeen - 14.6.2005
  2. Juhlapäivä - 7.8.2008
  3. Kiirettä pitää - 5.4.2005
  4. Maanantain numeroita - 14.3.2005
  5. Hyvinpä alkoi tämä vuosi :( - 2.1.2006