Niin, vielä on vähän tätä vuotta jäljellä. Sitten on taas yksi vuosi takana ja mitä jäi käteen. Onko maailma parempi paikka tai olenko minä parempi tai terveempi ihminen?
Erilaisia uutisia on kuluneeseen vuoteen mahtunut laidasta laitaan. Jokela oli esimerkiksi ihan omaa surullista luokkaansa ja siitä ei ole kiva puhua. Hyvin toisenlainen juttu oli kaikilla mahdollisilla tavoilla ryssitty digiuudistus. Ja oli niin paljon kaikkea muuta. Moni asia on jo unohtunut, eli muuttunut sivistykseksi, kuten on tapana sanoa.
Jostain syystä itselläni on jäänyt mieleen ilmastonmuutos ja siitä puhutaan varmasti vielä pitkään. Joka paikassa julistetaan juuri ihmisten aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Siis sitä joka saattaa kuitenkin olla ihan normaalia lämpötilojen vaihtelua ja jota on tapahtunut maapallolla iät ja ajat. Minua koko hommassa närästää ehkä eniten politiikan teko ja rahastus. Aamulla viimeksi radiossa keskusteltiin vapaaehtoisista päästömaksuista. Ihmiset maksavat matkoistaan ylimääräistä ja sillä rahalla sitten esimerkiksi suojellaan metsiä ja istutetaan taimia. Niinpä niin, uskokoon kuka haluaa. Rahaa kerätään ilmastonmuutoksen nimissä valtavasti, ja aina kun raha liikkuu, sitä joutuu niin kovin helposti vääriin taskuihin.
Itse hankin toukokuussa uuden auton ja valinnan kohteeksi osui pienipäästöinen hiukkassuodattimella varustettu diesel. Valtiovalta palkitsi minut ööö… alentamalla autoveroa vuoden 2008 alusta, jolloin oman jo ostetun auton arvo tietysti laski. Noh, kylläpä laski samalla antamani vaihtoauton arvo, joten tuskin tuosta kauhea tappio tuli.
Vielä ilmastoa enemmän pitäisi puhua liikalihavuudesta ja epäterveellisistä elämäntavoista. Niillä on varmaan vaikeampi rahastaa, mutta perintö jälkipolville on jo nähtävissä. Lisäksi tässä ei ole mitään kiistelemistä. Epäterveelliset elämäntavat aiheuttavat sairauksia. Onhan tämä tiedossa ja liiallinen saarnaaminen tietysti ärsyttää. Asiat pitäisikin ehkä esittää eri tavalla - kannustavasti. Miksei joku Al Gore voisi pitää samanlaista meteliä ja tehdä hyvää dokumenttia vaikka rasvan ja suolan vaaroista? Siis, siten että se herättäisi ja ravistelisi meitä.
Vuosi sitten lupasin olla lupaamatta mitään. Nyt vuodenvaihteen täytyy merkitä käännekohtaa oman terveyteni hoidossa. Ei mitään julkisia lupauksia, mutta ihan itseni takia. Tupakka jäi pois elokuun alussa - taas kerran. Juominen väheni samalla murto-osaan ts. nenänvalkaisua tuli harrastettua suurin piirtein jouluun saakka. Toisaalta olen päästänyt painon kasvamaan uusiin ennätyksiin ja kunto on varmasti huonompi kuin koskaan. Tälle on ihan pakko tehdä jotain!
Tänään kuitenkin juhlitaan. Iloisesti ja hyvällä mielellä!
Oikein Hyvää Uutta Vuotta ![]()
Avainsanat: Terveys
Samanlaisia kirjoituksia
tai sitten ei...
- Loman loppu - 26.2.2006
- Tupakka pois ja kilot kuriin! - 1.3.2005
- Flunssa iski - 13.2.2006
- Kiusauksissa - 16.3.2005
- Siitepölyallergia? - 7.6.2007