Teräväpiirtoa on paukutettu suomalaisiin koteihin jo pidemmän aikaa, ja telkkareita myydään ihan kuin stereotelkkareita aikanaan, siis niille tuleville standardeille joista ei ole päätöstä edes vielä olemassa. Nykyisin käytännössä kaikki kaupan televisiot ovat vähintään HD-Ready tasoa, eli niissä on HDMI-liitäntä ja ne pystyvät 1280 x 720 pikselin kuvaan. Tämän joulun alla ihka aitoja teräväpiirtotelkkareita on mainostettu entistä enemmän ja kauppa käy. Aito teräväpiirto (Full HD) tarkoittaa käytännössä usein yli 37″ kokoista televisiota, joka pystyy 1920 x 1080 pikselin kuvaan ilman skaalausta ja lisäksi tuosta erosta voi joutua hyvinkin pulittamaan tuhatlappusen lisää. Parempi kuva luonnollisesti maksaa, vai miten on?
Käytännössä moni pettyy. Vanhat leffat tai surkeat digitv-lähetykset (VHS-kaseteista puhumattakaan) eivät uudella televisiolla parane, pikemminkin päinvastoin. Huonon ohjelmalähteen kaikki virheet pistävät silmään sitä enemmän, mitä parempaan kuvaan televisio pystyy. Televisioissa on toki erilaisia kuvanparannuspiirejä, joilla kuvaa saadaan ohjemallisesti paikattua, mutta ei näiltäkään kannata ihmeitä odotella.
Hyvää kuvaa
Mistä saisi kunnollista teräväpiirtokuvaa? Itselleni vaihtoehdoiksi jäivät lähinnä blu-ray ja teräväpiirtoa puskeva Digitv Welhon kautta. blu-ray ei oikein innosta hintansa puolesta. Hyvälaatuisia skaalaavia DVD-soittimia saa noin satasella, mutta blu-raysta pitäisi maksaa vieläkin lähes viisisataa. Hinnat tulevat tietysti alas vähitellen ja tilanne muuttuu. Welhon teräväpiirtolähetyksiä varten tarvitaan taas (yllättäen) oma digisovitin, jonka saa vuokrattua vaikka Welholta. Se pitää siis vuokrata, maksaa sen päälle kanavapaketin hinta ja sillä ei voi edes tallentaa.
Totuus näyttäisi vain olevan, että kysyntää on, mutta tarjonta on todella niukkaa. Nopein tie teräväpiirtokuvaan, ironista kyllä, on tällä hetkellä p2p-verkko. Kotimaisia ohjelmatuottajia kun ei tunnu raha kiinnostavan. Olisiko tässä muuten YLE:n pelastus? Teräväpiirtoa maksukortilla kohtuullisen hintaan ja sen saisi vain TV-maksua vastaan? Siis jotain aidosti kiinnostavaa mieluummin televisiosta kuin äärettömän typeriä mainoksia joka tuutista, joilla yritetään digikuraan kyllästynyt kansa saada jälleen maksamaan TV-maksu.
Digitv:ssä on myös jotain hyvää
Digitv:tä on haukuttu tässäkin blogissa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta pitäisi osata myös kehua silloin kun aihetta on. Kehutaan siis välillä!
Olen ihmetellyt TV1000 leffakanavien ja esim. DW-TV:n ja France24 kanavien kuvanlaatua. Kuva on tavallisten suomalaisten kanavien jälkeen hienoa katsottavaa. Tietenkään kyse ei ole mistään oikeasta teräväpiirrosta ja esimerkiksi laadukas DVD menee edelleen ohi. Joka tapauksessa eroa ”tavallisiin” kanaviin on vaikea olla huomaamatta. Tokihan meilläkin iloisia poikkeuksia löytyy, mutta turhan usein kuva on surkea pettymys. Hyvä esimerkki oli surkeaakin surkeampi Euroviisut, jonka kuvassa ei ollut mitään kehumisen arvoista vaikka resursseja olisi luullut riittävän. Kyse ei oikeastaan olekaan siitä, että DigiTV olisi itsessään huono, vaan siitä että lähetykset ovat kehnoja. Olikohan sen Digitalle myynti sittenkään ihan hyvä ajatus? TV1000, DW ja France24 eivät tietääkseni ole missään tekemisissä Digitan verkon kanssa.
Niin, TV1000? Hyvä vai ei? Sisällön suhteen kyse on tietysti makuasioista. Mitä tulee muuten laatuun, kuva on digitv-kuvaksi hyvä, ääni on aitoa monikanavaa, ohjelmat alkavat oikeasti ajallaan, elektroninen ohjelmaopas todella toimii (ihan niin kuin sen pitääkin) ja tekstityksissä ei ole ollut mitään ongelmia. Tekstityksen voi sitten vielä vaihtaa kaukosäätimellä vaikka ruotsiksi, jos haluaa.
Onko edes realistista että lupamaksuilla rahoitettava YLE kilpailee todellisten kaupallisten kanavien kanssa?
Kuten edeltä voi arvata, meillä on siis tällä hetkellä Viasat kulta kanavapaketti, jonka tilauksen joudun ilmeisesti perumaan ensi vuoden alussa. Tarjouksena saatu tilausjakso päättyy ja paketti on hinnoiteltu siten, että se pitäisi ottaa 12 kuukaudeksi kerrallaan tai maksaa kovempaa kuukausihintaa. Ei kiitos!
Jos kuitenkin Apple TV
Kun Apple TV tuli markkinoille olin innoissani. Pieni siisti laite, joka tuo taulutelevisioon tietokoneen musiikit, leffat ja valokuvat. Tämä langattomasti, Applen tapaan tyylillä ja helposti. Nyt Appleinsider kirjoittaa että Apple TV:n myynti on ollut huomattavasti alle odotusten ja Omenalohkoja-blogi puolestaan pohtii onko Apple TV:llä tulevaisuutta.
Itse halusin aluksi Apple TV:n, mutta innostus vaihtui pettymykseen. Leffoja sen kautta ei myydä vieläkään täällä Suomessa. Siinä toimii käsittääkseni oikeastaan vain iTunesissa oleva tavara, johon ainakin leffat pitää pistää turhan hitaan prosessin kautta ennen kuin ne toimivat. Miksi tavalliset AVI:t eivät voisi toimia tekstityksineen? Toimivathan ne useimmissa DVD-soittimissakin.
Kaiken lisäksi laite ei tue teräväpiirtoa tai 5.1-ääntä. Teräväpiirto ja 5.1-tuki tulivat mukaan ainakin jollain tasolla vuoden 2008 alusta, kun Apple teki ohjelmapäivityksen leffavuokraamoaan varten. Perinteinen DVD on parempi. Siihen on meilläkin tyytyminen.
Linkkejä:
Lisäys: Ostin myöhemmin tarjouksesta myös HD DVD -levyjä pyörittävän DVD-soittimen. Hyvää kuvaa on ilo katsella. ![]()
Avainsanat: Apple
Samanlaisia kirjoituksia
tai sitten ei...
- Teosto rahastaa - taas - 9.3.2007
- Mistä uusi iMac? - 27.6.2005
- Teräväpiirtoa Macille - 1.8.2008
- Mikä ihmeen FireWire? - 7.12.2004
- Miglia TVMini + EyeTV - 29.5.2006
28. Joulukuuta 2007 klo 11:38
Mielestäni :
Suomen TV-verkossa ei kannata tuhlata kaistoja teräväpiirtoon niin kauan kuin ohjelmien sisältö on sitä mitä nyt on - mobil-pelejä ,ostokanavia , salkkareita , amerikkalaista iltapäivä -roskaa .
Nykyiseen digi-järj. siirtyminen ei parantanut ohjelmien sisältöä lainkaan uusinnat jatkuvat . Työntekijöitä vähennetään -on turha edes odottaa että jäljelle jääneiden ”aivokapasiteetti” ( <=sori sanonta) kykenisi täyttämän pois poispotkittujen jättämän aukon.
Eli suomeksi = sisällön laatu vain heikkenee.
Ehkä pitäisi saada jotain ohjelmiin uutta Suomessa ennen näkemätöntä sisältöä , sellaista mitä ei olisi apinoitu muulta ?
4. Tammikuuta 2008 klo 7:32
Katso myös: Terävää kuvaa