YLE:n sivuilla:
YK:n ilmastokokous alkoi Balilla
YK:n kaksiviikkoinen ilmastokokous on alkanut Balin saarella Indonesiassa. Kokoukseen osallistuu yhteensä tuhansia edustajia 190 maasta. Kokouksessa yritetään sopia siitä, miten maat voisivat vähentää ilmaston lämpenemistä edistäviä kasvihuonekaasupäästöjä.
Minun mielestäni nämä tuhannet edustajat voisivat pysyä kotona ja säästellä luontoa ihan sitä kautta. Eikös nykyään ole sellainen internet, jonka välityksellä voi vaikka kokousta pitää…
Hesarin sivuilla on myös keskustelua asiasta: Mitä Suomen pitäisi tehdä jo nyt ilmastonmuutoksen hidastamiseksi?
Kuten arvata saattaa, sieltä löytyvät mm. ne pakolliset kommentit Helsingin tietulleista Tukholman malliin. Oikeastihan Tukholmassa on ruuhkamaksut ja tietullien tai ruuhkamaksujen avulla maailma ei pelastu. Edelleen samoissa kommenteissa kaikki ihmiset pitäisi sitten pakottaa julkisen liikenteen kyytiin. Ihan niin kuin se nyt kaikille olisi edes mahdollista, ja ihan niin kuin se nokea tuprutteleva joka kylän kautta kiertelevä puoliksi tyhjä bussi ei saastuttaisi ollenkaan.
Tällä ihmisten aiheuttamalla ilmastonmuutoksella halutaan rahastaa joka välissä. Ei kuitenkaan niin, että sillä olisi muuta oikeata vaikutusta kuin vaikka verotulojen kasvu. Turhaa kulutusta olisi tietysti hyvä hillitä, mutta miksi kaikessa on aina rahastuksen ja politiikan maku?
Sitä paitsi, ilmasto muuttuu joka tapauksessa, kuten se on tehnyt aina. Kukaan ei vain tiedä tälläkään kertaa sitä, että mistä se ihan oikeasti johtuu. ![]()