SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Ei seurata…

Kävijämäärien seurantaa ei tällä blogilla ole enää nykyisellään ollenkaan. On ollut ihan mukavaa, että on edes joskus jonkinlainen käsitys paljonko porukkaa käy, tai käykö ollenkaan. Niin, siis mistä on kyse?

Pinserissä on juttua Sitemeteristä, joka on ollut tässä blogissa käytössä jo ihan aikojen alusta. Kyseessä on palvelu, jonka avulla voi seurata ja tilastoida kävijämääriä. Valitettavasti nykyisellään Sitemeter työntää koneelle ylimääräistä seuranta-cookieta ja mahdollisuus esimerkiksi pop-up -mainontaan on kasvanut. Periaate täällä on ollut se että lukijat eivät saa mitään muuta koneelleen kuin luettavaa ja katseltavaa jonka olen itse tänne laittanut tai hyväksynyt. Niinpä Sitemeter lähti ja takaisin ei ole asiaa. Mutta mitä tilalle? Google Analyticss ei oikein tunnu täällä toimivan… Rekisteröinti palaa aina alkuun ja ilmoittaa että olisin jo rekisteröinyt tai en nyt oikein tiedä. Pätkivällä GPRS-yhteydellä (mökiltä) ei jaksaisi paljoa enempää tutkia.

Comments

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 4 vuotta sitten.