SwitchX @ 27. Toukokuuta 2007

citroen.jpgAutomyyjä ilmoitti perjantaina, että uusi auto olisi haettavissa tiistaina tai ehkä jo maanantaina ja itse asiassa voi olla kuitenkin että vasta keskiviikkona. Ota tuosta nyt sitten selvää… Vanha kos.. Auto on valmis. Talvirenkaat on kontissa ja oma omaisuus kerätty talteen. Paperit on käyty läpi, vara-avain löytyi jostain, ja voin luovuttaa auton vaikka heti. Siitä saa joku vielä ihan hyvän kulkupelin. Välillä tuli jopa mieleen että kannattako tuosta edes luopua. Mutta ei, päätös on tehty ja vanha on vanha. Moni sanoo, että auto on huono sijoitus. Niin, kukahan (yksityinen) niitä sitten sijoitusmielessä ostaa. Omalla kohdallani polttoainekulut puoliintuvat, koska Sitikka vie tuntuvasti vähemmän ja vieläpä dieseliä. Ensimmäisen vuoden dieselvero ts. käyttömaksu tulee kuitattua pelkästään sillä, että vanhaan autoon ei tarvinnut ostaa uusia renkaita ja uutta tuulilasia. Akku ei ehkä jaksa enää ensi talvea. Lisäksi odotettavissa oli iso huolto, johon kuuluu mm. jakopäähihnan vaihto. Tämä kaikki ennen vuoden vaihdetta.

Tähän saakka olen ajellut Saksalaisilla tai Japanilaisilla autoilla. Nyt tuleva Citroën C4 HDi on omalla kohdallani ensimmäinen Ranskalainen. Käsittääkseni Citroënit tehdään todella Ranskassa. Tänä päivänä ei usein arvaisi missä auto on lopulta valmistettu. VW saattaa tulla esim. Brasiliasta… Autossa, jos missä, brändi vaikuttaa mielettömän paljon. Mielikuvia, jälleenmyyntihintaa, hevosvoimia ja kaikkea muuta. Mutta hei, ei kiinnosta. Minä haluan vain perheineni liikkua kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella hinnalla paikasta toiseen. Jos auton vaihdon myötä päästöt vähenevät, hyvä niin. ;)

Avainsanat:

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Tavallinen Perjantai.. - 16.5.2007
  2. Ihmeiden aika ei ole ohi - 1.11.2007
  3. Citroën C4 vuoden jälkeen - 30.5.2008
  4. Ympäristöstä viis… - 21.8.2007
  5. Kokemuksia: Citroën C4 HDi BMP - 17.6.2007