SwitchX @ 5. Toukokuuta 2007

lg42pc1r.jpgLG 42PC1D Plasma-tv tuli hankittua pari kuukautta sitten. Kokemuksia laitteesta on kertynyt niin hyvässä kuin pahassakin. Yleisesti voisi sanoa että olen hyvin tyytyväinen. Digisignaalilla kuvassa esiintyy häiriöitä vähän ohjelmasta ja kanavasta riippuen. Niitä on kuitenkin vähemmän kuin osasin odottaa, ja eihän se ole television vika jos Suomen digilähetykset ovat kuraa. DVD:llä kuva on mielestäni erinomainen. TV:n oma sisäinen digiboxi toimii hyvin. Ohjelmaopas on selkeämpi kuin ulkoisessa tallentavassa Handanissa ja pikkuvikoja ts. bugeja ei ole tullut vastaan. Vaikka nykyisissä plasmoissa kuvan kiinni palaminen ei ole enää ongelma, sellainen on kuitenkin mahdollista, jos kuva on tarpeeksi pitkään paikallaan. Kaukosäätimessä voisi olla yhdellä napilla käynnistettävä näytönsäästäjä tai muu vastaava. Se myös ihmetyttää, että laitteessa ei ole päävirtakytkintä. :shock:

Plussat:

  • Hyvä kuva ja ääni
  • Riittävästi liitäntöjä
  • Hyvä digisovitin
  • Ulkonäkö yleisesti

Miinukset

  • Päävirtakytkin puuttuu
  • Napsahtelee lämmetessään / jäähtyessään
  • Jalusta ”turhan” iso (syvyys)

Televisio olisi kiva ripustaa seinälle, mutta valitettavasti takana on kipsilevy. Siihen on vähän vaikea luottaa. Lisäksi televisioon on liitettävä joka tapauksessa edelleen digiboxi, DVD, iPod, Vahvistin ja myöhemmin ehkä Apple TV tai joku pelikonsoli. Toisin sanoen seinää ei saa kuitenkaan ns. puhtaaksi.

Miksei taulutelevisioita voisi valmistaa vähän samalla periaatteella kuin pc-koneita - siis ilman Windowsia? Digiboxi, kovalevy ja dvd-laite voitaisiin lisätä sisälle jonkinlaisina standardin mukaisina moduleina. Jos kaikki osat olisivat moduleita, yhden rikkoutuminen ei välttämättä aiheuttaisi koko laitteen pimenemistä. Rikkinäisen osan voisi vaikka vaihtaa itse. Tällaisessa rakenteessa voisi olla muitakin etuja: digiboxin päivitys teräväpiirtomalliin (sitten joskus) tai antenni, kaapeli ja satelliitti -talouksien erot. Lopuksi ulkoasu saataisiin siistimmäksi, kun kaapeleita ja erillisiä laitteita ei tarvita niin paljon. Olisi muuten hienoa, jos taulutelevision DVD-laite toimisi samaan tapaan kuin esim. iMacissa. Levy vain ladataan sisälle sivusta ja, no niin… Aika herätä päiväunilta. ;)

Avainsanat: , ,

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Taulutelevisio: LG 42PC1D - 3.3.2007
  2. Terävää kuvaa - 3.1.2008
  3. Toimisi edes kotona - 23.4.2007
  4. Mitä tänään TV:stä? - 15.11.2008
  5. Hyvää Joulua - 22.12.2007

3 Vastausta juttuun “Kokemuksia: TauluTV - LG 42PC1D”

  1. Jostain luin, että kodinkonekauppiaan mielestä ostajan ei tarvitse ymmärtää taulutelevisioiden tekniikasta juuri mitään? Varmaan on hyvä, ettei ymmärrä muutoinkaan näistä hd-kuvioista mitään, siis kauppiaiden kannalta. Itse olin tällainen hölmö ja heräteostin 37 tuuman tauludigitv:n samalla kun menin hankkimaan tallentavaa digiboksia. Myyjä kehui tv:tä markkinoiden parhaimmasta päästä olevaksi, on full hd ja kaikki herkut… Vaikka mitä säätöjä koettaa, kuva on pikselimössöä. Ihmisten kasvoilla kuin paha ihottuma, taustat väräjävät, yökuvat täyttä mössöä, samoin mustavalkokuvat jne. Meillä on 3 vuotta sitten asennettu harava-antenni, talon muut kolme telkkaria ovat toimineet moitteettomasti dikiboksilla ja ilman (dikiboksit tietty toimivat miten toimivat). Kannoin tv:n takaisin liikkeeseen. Sitä siellä katseltiin ja todettiin kuvan huono laatu. Myyjä vain naureskeli, että on liian hyvä tv nykylähetyksille. Eli pitäisi siis odotella vuosia, josko hd-lähetykset alkavat (ja paraneekohan kuva tuolloinkaan?). Jos ostan liki 2 tonnin laitteen, odotan että se toimii heti kunnolla, ellei peräti paremmin kuin 10 v. vanha putkitv (nyt tilanne on selkeästi toisinpäin). Jos myydään laitteita, jotka eivät toimi nykylähetyksillä eikä asiasta informoida, on kyseessä mielestäni huiputus. Aion toki palata asiaan liikkeen kanssa, mutta voinee olla vaikea saada kauppaa purettua.

  2. Luettelit juuri ne syyt miksi itse päätyin pelkkään HD-Ready-malliin ja vieläpä plasmaan. Kuva menettelee mainiosti vielä nykylähetyksillä, hintaa voi pitää hyvin kohtuullisena (kokoon nähden) ja pikselivirheet eivät ole niin selvästi näkyvissä. Plasma antaa aika paljon anteeksi. Toisaalta terävä kuva suoraan esim. tietokoneesta näyttää tosi hyvältä.

    Luonnollisesti sinä saat sitten paljon parempaa kuvaan kun pistät telkkariin kiinni aidon Full-HD lähteen, kuten uuden teräväpiirtoleffoja toistavan DVD-soittimen tai Play Station kolmosen.

Paluuviitteet/Seuranta

  1. Kulutusjuhla » Blog Archive »