SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Apple EU:n hampaissa

Vasta eilen saimme ilouutisen levy-yhtiö EMI:n ryhtyessä myymään musiikkia ilman DRM-suojauksia iTunes Music Storessa toukokuusta alkaen. Kyseessä on erittäin merkittävä askel koko digitaalisen musiikin myynnissä. Esimerkiksi Suomessa tekijänoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet että digitaalisen musiikin myyminen on mahdotonta ilman kopiointirajoituksia. Kuitenkin olemme samaan aikaan voineet ostaa samaa musiikkia cd-levyinä ilman suojausta, mikä asettaa digitaalisen musiikin epäreiluun asemaan ja tekee samalla koko suojaussirkuksen turhaksi. Lopputulos on ollut se, että DRM-suojauksesta on ollut ainoastaan pelkkää haittaa maksavalle asiakkaalle, ja laitonta kopiointia ei ole voitu eikä voida saada kuriin. Eurooppalaiset kuluttajaviranomaiset ovat vaatineet Applen muuttamaan myyntiehtojaan siten, että ostettua musiikkia voitaisiin kuunnella muillakin kuin Applen iPod soittimella. Vaatimus toteutuu EMI:n osalta ja muut seuraavat todennäköisesti EMI:n esimerkkiä.

Jo tänään Hesarissa oli jälleen uusi jupakka. Tällä kertaa Applen iTunes joutuu EU:n tutkintaan, koska musiikkia voi ostaa ainoastaan oman asuinmaansa iTunes musiikkivalikoimasta. Tämä rajoittaa EU:n mukaan kilpailua. Lisäksi se vaikuttaa ostetun musiikin hintaan. Periaatteessa ihan hyvä ja ei minulla ole tietenkään mitään sitä vastaan että voisin ostaa musiikkia ihan mistä vain.

Kokonaisuus kuitenkin hämmästyttää. Onko iTunesista ostettu musiikki kalliimpaa kuin muissa nettikaupoissa? Käsittääkseni iTunesin hinnat nousevat vasta nyt muiden tasolle ja tämäkin vain siinä tapauksessa että päätyy DRM-vapaaseen 256kbps AAC formaattiin. Entä voisinko Microsoftin käyttäjänä ostaa musiikkia mistä vain? Entäs sitten DVD-elokuvat. Eivätkö DVD-levyjen aluekoodit rajoita kilpailua? Ollaanko tässä todella kuluttajan asialla vai onko kyse jostain muusta. Miksi tekijänoikeusasioihin ei ole puututtu yhtä innokkaasti ja nimenomaan kuluttajan näkökulmasta.

Ajatusleikki: Jos Applen iTunes joutuisi vetäytymään lopulta Euroopasta, mikä suuryritys jäisi jäljelle?

Comments

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 4 vuotta sitten.