SwitchX @ 1. Maaliskuuta 2007

Tilasin tänään viimein uuden television. Vanha putkitelkkari vetelee viimeisiään, kuva vääntyy ja välillä TV räpsähtää pois päältä. Joskus hirvittää jos se vaikka syttyy palamaan. Olisihan sen voinut vielä korjauttaa, mutta päätin että nyt on aika jo siirtyä eteenpäin.

Full-HD, Plasma, LCD vai mikä?

lg42pc1r.jpgTodelliset Full-HD telkkarit jätin kokonaan pois laskuista. Hinta on korkea ja ohjelmalähteitä ei juuri ole ts. hinta suhteessa hyötyyn ei olisi perheemme melko vähäisessä käytössä kohdallaan. Olin etukäteen ajatellut ostavani Sonyn LCD-televisioon, mutta katseltuani kuvaa useissa eri liikkeissä ja seurattuani eri keskustelufoorumeita aloin epäillä etukäteen tehtyä valintaa. LCD:ssä on toki yleensä hyvä ja kirkas kuva, mutta tilanne kotona ei ole sama kuin kirkkaasti valaistussa myymälässä. Plasma näyttäisi olevan parempi juuri perinteisessä televisio- ja DVD-käytössä. Värit ja musta näyttävät paremmilta. Lisäksi Tekniikan Maailma (19/06) testissä: ”Plasma vai LCD?”, mitään todellista merkittävää pesäeroa ei mielestäni syntynyt.

Resoluutio

Tämän hetken myydyimmissä LCD-televisiossa on yleensä parempi resoluutio kuin vastaan kokoisissa plasmoissa. Asialla ei kuitenkaan pitäisi olla kovin mainittavaa eroa televisiossa. Katseluetäisyys on suurempi kuin esimerkiksi tietokoneen kanssa. Lisäksi plasman pikselit eivät ole korkeus x leveys suunnassa samankokoisia kuten LCD:ssä. LCD:n resoluutio näyttäisi olevan hyvin usein 1366 x 768 ja plasma puolestaan 1024 x 768.

Tietokone?

Jonkinlaisena nyrkkisääntönä tuntuisi olevan että LCD on fiksumpi hankinta käytettäessä televisiota enemmän tietokoneen kanssa. Plasma puolestaan sopisi paremmin perinteiseen tv-katseluun. Tiedä sitten… Itse en ole ajatellut liittää tietokonetta televisioon ainakaan pysyvästi. Ehkä tuota tulee kokeiltua, mutta en halua tietokonetta olohuoneeseeni. HDMI-liittimellä varustettu Apple TV on realistisempi mahdollisuus sitten joskus.

Kuvan kiinni palaminen

Plasmojen ongelmana on pidetty kuvan kiinnipalamista. Tavallisessa käytössä pysäytyskuvaa tulee vähemmän käytettyä ja keskustelufoorumeiden perusteella kuvan kiinni palaminen ei muutenkaan ole nykyisin juuri ongelma. En siis oikein usko että asia muodostuu meillä ongelmaksi.

Käyttöikä

Plasmojen ongelmana on pidetty myös rajallista käyttöikää. Kuten tuossa edellä vihjaisin, meillä televisio ei ole missään tehokäytössä. Leffa silloin tällöin, lastenohjelmia jne. Meillä telkkaria ei yksinkertaisesti katsota kovin paljoa. Kyseessä on joka tapauksessa välivaihe mentäessä kohti uutta ja parempaa kuvaa. Kyllähän se todellinen täysi teräväpiirto tulee meillekin vielä joskus, mutta ei siis vielä muutamaan vuoteen.

Melu ja heijastukset

Plasmoissa on usein lasipinta kuvaruudun edessä ja se saattaa heijastaa sopivassa tilanteessa. Lisäksi monissa plasmoissa on tuuletin jäähdyttämässä koneistoa. Itse päädyin televisioon jossa on passiivijäähdytys ja jossa ei ole myöskään ko. painavaa lasilevyä.

Koko

Alkuperäinen suunnitelma oli siis ostaa Sony ja koko olisi ollut 32″ tai ehkä 40″. Päädyin lopulta 42″ Plasma-televisioon. Tässä n. 40″ kokoluokassa Plasma näyttäisi olevan ainakin meidän tapauksessa selvästi myös se edullisempi vaihtoehto.

Johtopäätös

Lopullinen valinta oli LG 42PC1R plasma-televisio. Laite on pärjännyt testeissä hyvin. Se on mielestäni mukavan näköinen (sopivan neutraali). Liitäntöjä voisi ehkä olla enemmän, mutta ainakin siitä löytyy kaksi SCART-liitintä, kaksi HDMI-liitintä, sekä tietokoneliitäntä ja niillä pärjäämme jo melko pitkälle. Televisioon olisi nimittäin tarkoitus liittää näin aluksi vain Handan CV-7700 digiboxi ja DVD-soitin. Video-soitin siirtyy tässä yhteydessä tyttären makuuhuoneeseen matka-tv:n kaveriksi. Äänentoistosta meillä pitää huolta Yamaha RX-V520RDS viritinvahvistin ja Audio Pro (5.1) kaiutinsarja.

Hinta

Verkkokaupassa LG 42PC1R maksaa 1 195 euroa. Paria sataa kalliimmalla olisi saanut antennitalouteen tarkoitetulla digivirittimellä varustetun LG 42PC1D television, mutta kaapelitaloudessa (ja digiboksin omistajalle) siitä ei olisi ollut juuri hyötyä. Television toimitusajan pitäisi olla Verkkokaupan mukaan n. 3 - 6 päivää 2 - 4 viikkoa (saatavuus ts. arvio muuttui myöhemmin - tuleekohan ollenkaan?).

Palaan asiaan saatuani television.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Avainsanat: , ,

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Seuraava televisio valittu - 10.8.2008
  2. Kokemuksia: TauluTV - LG 42PC1D - 5.5.2007
  3. Taulutelevisio: LG 42PC1D - 3.3.2007
  4. Sittenkin Mac Mini - 25.3.2008
  5. TV-lupa joutaisi jo pois - 3.1.2007

Yksi vastaus juttuun “Uusi TV tilattu”

Paluuviitteet/Seuranta

  1. SwitchX » Blog Archive » Taulutelevisio: LG 42PC1D