Maksukanavia
TV-ohjelmat valuvat maksukanaville urheilun myötä. Formulat taisivat mennä jo tai ovat ainakin menossa. Elokuvia, lastenohjelmia ja erilaisia luonto yms. kanavia on toki ollut jo pidemmän aikaa maksukanavilla. Itse näen suuntauksen hyvänä. Maksetaan siitä mitä katsotaan ja sillä hyvä. En kuitenkaan usko että tällä päästään tv-luvasta eroon – valitettavasti. Jatkossa ohjelmaa tulee epäilemättä myös enemmän netin kautta. Valitettavasti nämä web-kanavat taitavat saada täällä meillä aina Windows-only leiman otsaansa.
Mistä sitä HDTV-kuvaa oikeasti meillä joskus katsotaan, jää sitten nähtäväksi. Valtakunnalliset digikanavat eivät kuitenkaan ole vielä lähteneet leikkiin mukaan.
Itse toivon jatkossa:
- Kilpailua
Jos leffakanavilla on esim. tasan yksi tai kaksi toimittajaa, kaikki tietävät miten hintojen ja laadun käy. - Järkevä kanavapaketointi (tai myydään kanavia yksitellen).
Meillä oli jonkin aika sitten TV1000 kanavapaketti. Paketti uudistettiin VIASAT-kulta nimiseksi paketiksi. Samassa yhteydessä hinta nousi ja mukaan tuli muutama urheilukanava, joista en siis tosiaan halua maksaa ja joita en halua katsoa. Tällainen pakkomyynti romuttaa koko idean maksukanavista ainakin omasta näkökulmastani. - HDTV – tavalla tai toisella
Ennen kuin marssin kauppaan ja ostan huippuhienon litteän tv:n, haluaisin että siitä on myös mahdollista nähdä oikeasti huippuhienoa kuvaa.
Samanlaisia aatoksia osin:
”Kilpailua”
On jo käynyt – pelkkiä vanhoja uusintoja pyörii kuukausitolkulla ja
B-luokan jaskaa tuutin täydeltä! En saanut koko kahden viikon aikana
yhtään järkevää ohjelmaa tallennettua. Tämän kaiken totesin, kun
meillä oli parin viikon ajan VIASAT -kulta paketti vapaana
tutustumista varten.
”Järkevä kanavapaketointi (tai myydään kanavia yksitellen).”
Samaa mieltä – mielummin järkevästi hinnoitellut yksittäikanavat!
Elokuvat haen vuokraamosta suht tuoreena tai sitten jopa
käyn ihan oikeassa leffateatterissa
”HDTV – tavalla tai toisella”
Kyllä tuosta paremmasta kuvasta voi jo nyt nauttia DVD -elokuvien
parissa! Ja nyt vuoden LCD -littua katselleena, niin kyllähän se
ehkä toi uutta ”sisältöä” myös noihin tavallisiin kanaviin – ainakin
laajakuvaominaisuus on sellainen, jota en vaihtaisi pois.
Täytyy myöntää että itsellä on samanlaisia kokemuksia TV1000 / Viasat-paketista ja eräällä kaverilla oli aika samat mietteet Canal-plussasta. Samoja leffoja uudelleen ja uudelleen, mutta aina vähän eri aikaan ja taso on mitä on. Ei minua haittaa vaikka tulisi välillä vähän vanhempiakin leffoja kun vaan laatu pysyisi parempana. Eilen katselin Jurassic Parkin kakkososan (Lost World) maikkarilta ja vaikka olin nähnyt sen joskus, se oli jo ehtinyt sopivasti vähän unohtua (joskus on huonosta muistista sentään apua).
Ihanteellisinta olisi ostaa kanavia tosiaan ihan yksitellen ja vaikka lyhyillä jaksoilla. Nykyään yritetään pakottaa aika helposti pidempiaikaiseen suhteeseen
Olen kanssa vahvasi laajakuvan kannalla, mutta en huomannut mainita sitä erikseen. Sehän kuitenkin on jossain mielessä osa HDTV-juttua. Eilinen leffa oli positiivinen yllätys ja katselin sen suoraan iMacin näytöltä, joten tavallaan makuuhuoneessa on jo litteä käytössä. Saisi vain olla ainakin sen 24″