Lepoa
Viime viikolla alkanut flunssa paheni lopulta ja pakotti minut lääkäriin. Korvakipu, vesinuha ja kuumeilu olivat riittäviä syitä jäädä pariksi päiväksi kotiin lepäämään, ja tietysti tähän päälle tuli lääkekuuri korvatulehdusta hoitamaan. Eilinen päivä meni lähinnä nukkuessa. Tänäänkin heräsin vasta yhdeltätoista puhelimen soimiseen. Soittivat pankista ja ilmoittivat että asuntolainani marginaali tippuu, eli toisin sanoen kokonaiskorko putoaa. Homma ei toki hoitunut pelkästään pankin puolelta vaan olin itse sinne yhteydessä paria päivää aiemmin asian tiimoilta. Mainostetaan nyt sen verran, että: Muutenkin asiointi ja laina-asiat ovat sujuneet Ålandsbankenin kanssa aina esimerkillisen hyvin.
Päivän RSS-uutissyötteistä tarttui silmiin huvittava juttu Amerikkalaisesta ääntenkalastelusta: Rinnan mitalla kuvernööriksi?. Tämän tyyppinen kikkailuhan ei ole itse asiassa mitään uutta. Kuka muistaa vielä Cicciolinan?
Mikrobitti ja Hifi-lehti yhdistyvät. Kyseiset lehdet ovat minun mielestäni sen verran kaukana toisistaan että päätöstä on pakko vähän ihmetellä. Olen pitänyt Hifi-lehteä tiukasti asiapitoisena vähän aikuisemmalle väelle suunnattuna julkaisuna. Mikrobitti on ollut mielestäni enemmän bittinälkäisten nuorukaisten hiekkalaatikko. Saas nähdä miten käy.
Tietokoneessa kerrotaan että: Dvd-Jon mursi Itunesin avoimeksi kilpailulle. Itse toivoisin DRM-kikailujen jäävän vähitellen pois. On nimittäin aivan selvä, että DRM ei estä piratismia, mutta siitä on enemmän tai vähemmän haittaa maksavalle asiakkaalle. Toisaalta on tietysti niin, että maksavia asiakkaita tuntuu riittävän DRM:stä huolimatta. Yksi hyvä yritys myydä laillisesti kopiosuojaamatonta mp3-musiikkia on vahvasti markkinaosuuttaan kasvattanut emusic. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilemaan.
Uudesta Firefox 2.0 selaimesta löytyy ihan suomenkielistä tietoa Mozillan omien sivujen kautta. (Via: Kalamuki). Itse olen uutta selainta käyttänyt niin vähän, että en halua sanoa sitä vielä yhtään mitään.