SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Nokia lähtee soitellen sotaan

Vielä vuosi sitten huhuiltiin Nokian ja Applen mahdollisesta yhteistyöstä. Nokian nimittäin arveltiin sisällyttävän iPod-/iTunes-musiikkisoitin uusiin musiikkipuhelimiinsa. Ilmeisesti yhteistyötä ei lopulta päässyt syntymään, koska Nokia ostaa Loudeye -musiikkipalvelun. Nokialtahan on todettu jo aiemmin: ”kännykät vievät markkinat mp3-soittimilta”. Nokia on varmasti tosissaan ja musiikkipalveluiden sisällyttäminen kännyköihin on looginen kehityssuunta nykyisiin matkapuhelimiin. Niin, mikä ihmeen Loudeye?

Loudeyen liikevaihto oli viime vuonna reilu 20 miljoonaa dollaria. Yhtiöllä on valikoimassaan 1,5 miljoonaa kappaletta musiikkia. Sen asiakkaita ovat virvoitusjuomayhtiö Coca Cola, verkkosivusto MSN, televisiokanava MTV, teleoperaattorit Tiscali ja Wanadoo.

[...]

Loudeyella on on 60 erikielistä reaaliaikaista musiikkipalvelua yli 20 maassa Euroopassa, Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Yritys hankkii oikeuksia ja sisältöä kaikilta suurimmilta musiikkiyhtiöiltä ja sadoilta riippumattomilta merkeiltä. Tällä hetkellä sen valikoimiin kuuluu yli 1,6 miljoonaa musiikkikappaletta.

Lähde: Taloussanomat.fi

Se minkälaiset mahdollisuudet Nokialla on pärjätä kovassa seurassa (jossa tulee olemaan mukana myös Microsoft), jää toki vielä nähtäväksi. Apple on ollut myös puolestaan kovasti tulossa mukaan kännykkäbisnekseen ja seura on myös kovaa, jollei vieläkin kovempaa. Vaikka Applelta ei ole vähään aikaan tullut uusia iPodeja, on turha kuvitella että Jobsin porukka vain lepäile laakereillaan. Huhuja iPhonesta tai iPod puhelimesta on ollut jo pitkään liikkeellä. Yhteistyö Motorolan kanssa ei lopulta tuottanut kovin ihmeellistä hedelmää (Motorola ROKR), mutta Apple saattoi hyvinkin olla vain hakemassa osaamista, kuten jotkut huhut aikanaan kertoivat, ja todellinen iPhone on ollut koko ajan kypsymässä kaikessa hiljaisuudessa. iPod soittimiin on mahdollisesti tulossa jonkinlainen kosketusvapaa ohjaustekniikka. Nokialla puolestaan on jo nyt melko hyvältä vaikuttava puheentunnistustekniikka. Minulla on esimerkiksi kuulokkeet tällä hetkellä päässäni, Nokia (radio) suoltaa melusaastetta korviini ja radio aukeni puhutulla käskyllä ”Avaa radio” (Ok, on minulla sormetkin, mutta uudella lelulla on kiva leikkiä). :D

Itse uskon Nokian mahdollisuuksiin. Puhelimissa ja oheislaitteissa täytyy vielä tapahtua melkoista kehitystä, että käyttömukavuudessa päästään edes lähelle Applen tuotteita. Se ei kuitenkaan ole välttämättä kynnyskysymys. Tuotteita myydään mielikuvilla ja brändillä. Applella on tunnetusti hyvä brändi, mutta niin on Nokiallakin. Verkkomusiikkikauppa on tietysti ratkaisevassa osassa ja se on helppo pilata monella eri tavalla. Itselleni tulee ihan aluksi mieleen: hankala käyttöliittymä, heikkolaatuiset tiedostot (>192kbps AAC, please), tiukka tai hankala DRM ja hinnoittelu. Tämä ei valitettavasti ole kahden kauppa. Levy-yhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt voivat typerillä päätöksillään romuttaa kaiken. Hinnoittelu on ollut paljon tapetilla Applen kanssa. Levy-yhtiöt haluaisivat nostaa hintoja, mutta Apple ei. Toinen esimerkki on typerä DRM, joka ei ole missään vaiheessa estänyt todellista piratismia, mutta tekee pelkkää kiusaa rehellisille maksaville asiakkaille.

On mielenkiintoista nähdä, mikä tilanne on parin-kolmen vuoden kuluttua. iTunes Music Store avattiin vain alle kaksi vuotta (26.10.2004) sitten tänne peräpohjolaan ja sen jälkeen muita yrittäjiä on syntynyt kuin sieniä sateella. Tämä on kuitenkin ollut vasta alkusoittoa. Isot pojat ovat vasta tulossa mukaan leikkiin. ;)

Itse ostan nykyisin musiikkini netistä, mutta aitoina kopiosuojaamattomina cd-levyinä. Siinä on tietysti omat etunsa. Levyt toimivat varmuuskopioina, kotelo tulee mukana ja siitä saa tehtyä musaa haluamaansa muotoon silloin kun tarvetta ilmenee ja ilman rajoituksia. Hinta ei yleensä ole edes olennaisesti kalliimpi tai itse asiassa se on välillä jopa halvempi kuin esimerkiksi iTunes Music Storessa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, syynä on laatu. Se on juuri niin hyvä kuin oma tarve vaatii.

Comments

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 5 vuotta sitten.