iTunes Music Store: Ei kiitos
Olen lopettanut musiikin ostamisen iTunes Music Storesta. DRM ei minua ole suuremmin häirinnyt, joskin musiikin siirtäminen esim. autoon MP3-muotoon on vähän turhan hankalaa. Musiikkihan pitää ensin polttaa cd-audiolevyksi ja sitten tuoda takaisin koneelle MP3-muodossa. Hintakaan ei ole ongelma. Sen sijaan olen huomannut että joissakin aiemmin ostetuissa biiseissä on alkuperäiseen musiikkiin verrattuna selvästi tukkoinen ääni. Ei onneksi kaikissa ja kaikkea en tietenkään ole voinut edes verrata, mutta ongelma on selvästi olemassa ja sen havaitsee hyvin paremmilla kuulokkeilla tai kaiuttimilla. Jos musiikkia saisi ostettua esimerkiksi Applen lossless formaatissa, asia olisi ihan toinen. Sitä odotellessa ostolakko jatkuu.
Loma
Loma on viimein alkanut, vaikka ei se siltä oikein vielä tunnu. Viikonloppu menee kotona, kyläillessä ja synttäreillä. Maanantaina on lähtö mökille ja sitten tämä blogi hiljenee vähäksi aikaa. Viime aikoina on tullut kirjoiteltua niin vähän että ehkä sitä hiljentymistä ei edes huomaa kukaan.
128 kbps AAC. Siinä suurin syy miksi minä en osta sieltä, kuin ehkä yksittäisiä satunnaisia biisejä. Viimeisin ostos taitaa olla viime syksyltä. Harmi, että hyvä kauppa on pilattu paskalla laadulla.