Mr. Murphy kylässä
Jos joku voi mennä pieleen, niin sehän menee. Siltä ainakin tuntui eilen, kun korjailin sekaisin ollutta iMac G5 konettani. Onyxin ajamisen jälkeen kone vaikutti paremmalta. Rantapallo ei pyörinyt enää jatkuvasti ja kone ei humissut niin voimakkaasti. Safari kuitenkin kaatui edelleen ihan hetkessä ja sain sen lopulta toimimaan jotenkin hävitettyäni kaikki asetukset, kirjanmerkit ja käytettyäni konetta Safe Modessa. Parempi testaaminen jäi kuitenkin ajan puutteen takia tekemättä ja sitä paitsi tärkeintä oli saada toimivat varmuuskopiot.
Musiikkia ja kuva-albumeita olen varmuuskopioinut ulkoisen kovalevyn lisäksi ihan tavallisille uudelleen kirjoitettaville dvd-levyille. iPhoton kaikki kuvat mahtuvat yhdelle levylle. Tällä kertaa tosin iPhoto heitti polton ja tarkastuksen jälkeen virheilmoituksen, jonka mukaan poltto oli epäonnistunut. Toinen yritys sitten onnistui, mutta mikä siinä ensimmäisessä oli vikana? iTunesin musiikki ei mahdu yhdelle levylle ja siksi olen tehnyt yhden Backup nimisen kirjaston, josta löytyy kaiken verkosta ostetun musiikin lisäksi myös kirjastosta lainatut levyt. Kierrätän tällä tavalla muutama levyä, joten yhden levyn vikaantuminen ei vielä hävitä kaikkia tiedostoja kertaheitolla. Nämä dvd-levyt ovat kuitenkin vain hätäapuja ja varsinaiseen varmuuskopiointiin minulla on ulkoinen Maxtor OneTouch kovalevy.
Ihan aluksi halusin musiikin myös toiselle koneelle talteen ja käynnistin koneen ”t” -näppäin pohjassa, jolloin iMac-koneesta tuli ulkoinen firewire-asema. Sitten kopion kaiken musiikin ja joitain muita tiedostoja iBookille talteen. Tämän tehtyäni jätin koneen tekemään varmuuskopiota Carbon Copy Cloner nimisellä ohjelmalla ulkoiselle levylle. Tutustuin ohjelmaan jo edellisen käyttiksen, eli Pantterin yhteydessä. Se oli aina ollut ongelmaton ja helppo tapa kloonata koko levy. Tällä kertaa kuitenkin varmuuskopiointi kesti aivan loputtoman kauan ja pysähtyi lopulta virheilmoitukseen, jonka mukaan jotain tiedostoa ei saatu luettua (read error: time out). Tyhjensin ulkoisen levyn, ajoin Onyxin ja kokeilin varmuuskopiointia uudelleen. Taas sama juttu. Tuntien odottelun jälkeen homma kukistui virheilmoitukseen. Sitten muistin, että minulla on myös Deja Vu niminen softa, jonka toimiva kokeiluversio tuli ilmeisesti Toastin kylkiäisenä. Kurkistaessani illalla iMacin tilannetta, Deja Vu oli hoitanut varmuuskopioinnin ja kaikki oli hyvin, vai oliko?
Ilta oli jo pitkällä ja pistin iPodin vielä latautumaan yöksi. Pian tuli kuitenkin ilmoitus, jonka mukaan joitain musiikkitiedostoja ei voitu kopioida, koska niitä ei enää ole. Kurkistus asianmukaiseen musiikkihakemistoon ja niitä tiedostoja ei tosiaan levyllä ollut. Kyseessä oli kaiken lisäksi iTunes Music Storesta ostettu musiikki. Tässä vaiheessa ns. käyrä oli kohtalaisen korkealla! Samat kappaleet puuttuivat myös iBookilta ja ulkoiselta Maxtorin levyltä. Onneksi minulla oli se aiemmin mainittu dvd-levy, josta kyseiset kappaleet löytyivät ja mistä pääsin palauttamaan tiedostot jälleen paikalleen. Olisikohan paikallaan ostaa DiskWarrior? Onko levy hajoamassa?
Koneen toimintaa en ole ehtinyt kokeilemaan, mutta vaikka kone toimisikin tämän kaiken jälkeen normaalisti, kaikesta jää vähän epävarma olo. Onko kone jotenkin rikki, vai oliko Mac OS X vain sekaisin? Jos vien sen huoltoon, tuleeko se samanlaisena takaisin tai voidaanko vikaa yleensä jotenkin todentaa. Edellisellä kerralla ajettu asennuslevyn Harware Test ei löytänyt koneesta mitään vikaa ja käyttöjärjestelmän uudelleen asennus ei kiinnosta pätkän vertaa. Siirryin lähes kaksi vuotta sitten Mac koneisiin juuri siksi, että halusin luotettavan koneen, johon ei asenneta mitään uudelleen ja jonka ylläpitoon ei tarvitse erityisemmin syventyä. iBook on ollut juuri sellainen kone, mutta valitettavasti iMacista ei voi sanoa ihan samaa.
Entäs se Mr Murphy? Kaikkihan me hänet tunnemme ja niitä kuuluisia lakeja löytyy täältä lisää.
Ikävältä ja oudolta vialta kuulostaa. Tuollaiset epäselevät viat ja ongelmat on kaikkein pahimpia, kun ei niille oikein voi tehdä muutakaan kuin viedä kone huoltoon. Ja sitäkään ei mielellään tekisi, kuten totesit. Varmuuskopioinnin merkitys taas nousee esiin. Itelläni on samanlainen kone, joka toivon mukaan kestää vuosia, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Onneksi on mullakin backupit kunnossa.
Juu. Toivotaan että koneet toimivat hyvin. Jotenkin olen sillä kannalla, että kyse on nimenomaan bugittavasta Tiikeristä… Spotlight tai joku muu. Edellisellä kerralla ongelmat hävisivät pitkäksi aikaa, kun lopulta kypsyin ja asensin kaiken uudelleen. Mutta kuten sanoin tuossa, siihen en oikein viitsisi ryhtyä. Uudelleen asennukset eivät kuulu oikein näiden koneiden ?normaaleihin? korjausmenetelmiin.
Käytätkö muuten kanssa ulkoista firewire-levyä? Millä ohjelmalla hoidat varmuuskopioinnin?
Juu, käytän. Kopioinnin hoitaa Applen oma Backup-ohjelma. Muuten hyvä, mutta se tekee ihmeellisiä paketteja tiedostoista. Mä pitäisin enemmän siitä, että noita varmuuskopioita voisi onkia takaisin muutenkin kuin käyttämällä Backup-ohjelmaa.