Hyvää Uutta Vuotta
Nyt olisi varmaan paikallaan käydä vuoden 2005 juttuja läpi ihan lyhyesti… Vuosi on ollut kokonaisuutena erittäin hyvä. Aasiassa vietetty loma on yksi kaikkien aikojen parhaita. Töissä menee hyvin. Perheen kanssa menee niin hyvin kuin vain yleensä voi mennä ja toivottavasti tämä jatkuu aina näin.
Se suuri lottovoitto on edelleen tulematta ja uusia anomuksia tulee tehtyä aina muistettaessa. Alan kyllä pikku hiljaa epäillä, että ei minusta koskaan rikasta tule ja aika pitkään sen käsittäminen kestikin. Eipä raha toisaalta onnea tuo, mutta sen puute tekee onnettomaksi. Rahaa tulee kyllä tuhlattua ihan liikaa, mutta en minä koskaan ole ollut mikään penninvenyttäjä. Periaate on ollut vähän sellainen, että tuhlataan kun vielä voi, huomenna ei ehkä voi.
Blogin ylläpito on jäänyt välillä aika vähälle huomiolle ja olen myös harkinnut koko jutun lopettamista. Koen itse, että tästä on tullut oma valituskanava ja tuon esille vain ikäviä asioita ja se ei ole ollut tarkoitus!
Tietotekniikan suhteen olen ostanut kesällä iMac G5 20″ tietokoneen ja vähän aikaa sitten iPodin (video). Molemmista on ollut juttua aiemmin. Laitteet toimivat hyvin vaikka iMacin kanssa oli jossain vaiheessa pikku ongelmia. Vuoden 2004 keväällä ostettu iBook G4@800Mhz on edelleen käytössä ja se on ollut kyllä joka suhteessa erittäin hyvä kone! Unelma olisi iMac konseptilla tehty 23″ kone, jossa olisi hyvä superdrive asema ja joka olisi yhtä äänetön kuin iBook. Joko sellaisen saisi vuonna 2006?
Uuden litteän 32″ television hankintaa harkitsin jossain vaiheessa kun vanha tv osoitti hajoamisen merkkejä. Myöhemmin vanha tv on toiminut jostain syystä paremmin ja uuden tv:n hankintaa aion lykätä mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Miksi hankkia terävää kuvaa lähettävä tv, kun lähetykset eivät ole lähellekään samalla tasolla? Tekniikka kehittyköön vielä rauhassa.
Pakko kai mainita Tekijänoikeus ja Lex-Karpela.
Joskus tulee mieleen, että tämä kaikki on vain tekijänoikeusjärjestöjen ja levy-yhtiöiden vastaisku valtoimenaan rehottavalle waretukselle. Ehkäpä tämä on sitä, mitä me olemme pyytäneet ja minkä me myös ansaitsemme. Erittäin suuri osa ihmisiä pitää täysin normaalina ja oikeutettuna musiikin ja jopa elokuvien hakemista netistä täysin ilman korvauksia. Periaate tuntuu olevan, että vain tyhmä maksaa, kun kerran ilmaiseksi voi hakea netistä. Olemmeko siis ansainneet kaiken ja maksetaanko meille nyt potut pottuina? Ehkäpä näin. Mutta miksi rangaista myös rehellisiä maksavia asiakkaita? Se on se, mikä koko jutussa löyhkää ja pahasti! Koko jupakka tähtää selvästi myös maksavien asiakkaiden kovempaan rahastukseen keinoja kaihtamatta periaatteella: ”kaikki ovat syyllisiä”.
Lupauksia? Lupaan olla lupaamatta mitään! No ei sentään
Lupaan olla polttamatta (since 19.10.2005) ja lupaan olla ostamatta musiikkia cd-levyinä. Lisäksi lupaan yrittää hoikistua ja yritän pitää itsestäni parempaa huolta. Siis kuntoilua ja terveellistä ruokaa. Kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta itse asiassa teen tämän nimenomaan perheen hyväksi. Sain sattumalta kuntopyörän ja se on sopivasti linjassa tämän 20″ laajakuvaisen iMacin kanssa.
EyeTv olisikin kiva lisä tähän…
H Y V Ä Ä U U T T A V U O T T A 2006