SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Kerran vielä!

Meillä on ollut nykyisessä asunnossamme alusta saakka ongelmana huono tv-kuva. Luulin aluksi, että kyse olisi HTV:stä mutta näin asia ei sitten lopulta ollut. Jo ensimmäisellä kerralla tv-kuva oli enemmän lumisadetta kuin tv-lähetystä. Pyysimme paikalle taloyhtiön kautta korjaajan. En tiedä mitä kaveri teki, mutta työ tehtiin alakerran jakamossa ja kuva parani siedettäväksi. Hyvää siitä ei tullut ja ei ole koskaan tullut.

Muutaman kuukauden kuluttua vika uusiutui. Isännöitsijä suhtautui vikailmoitukseen melko penseästi. Sain todistella, että meidän televisiossamme tai kaapelissamme ei ole vikaa, ja olemme kokeilleet toimivuutta myös toisessa huoneessa ja eri antennijohdolla. Korjaaja kävi (en ollut kotona) ja homma tuli jälleen kuntoon, kunnes vika taas uusiutui muutaman kuukauden kuluttua. Tätä rumbaa jatkui seuraavat pari vuotta, kunnes ehdin itse olemaan paikalla HTV:n asentajan käydessä. Kaveri kävi alakerrassa ja kuva parani hetkeksi. Sitten hän kertoi, että meille tulevassa johdossa lukee ”poikki”. Lisäksi jakamosta meille tuleva johto ei kuulu heille vaan taloyhtiölle. Olisihan tuosta voinut aiemminkin mainita…

Tällä kertaa painostin taloyhtiön vaihtamaan viallisen johdon HTV:n suosiollisella avustuksella ja homma tuli kuntoon – vähäksi aikaa. Tästä on nyt pari vuotta. Sen jälkeen kuva on mennyt aina joskus huonoksi ja se on käyty korjaamassa vaihtamalla seinän sisällä olevia antennijohdon jakajia/haaroittimia tai ties mitä. Tilanne on tietysti nykyisin paljon parempi digiboxia käytettäessä, mutta eipä sekään kovin huonoa signaalia syö.

Eilen osa maksullisista kanavista näkyi pelkkänä pikselimössönä. Digiboxin mukaan signaalintaso oli vain 60 – 70%. Yleensä taso on 99% meidän ”normaalilla” kuvalla. Perinteisesti katsottuna tv-kuva oli tuttuakin tutumpaa lumisadetta molemmissa televisioissa. Aamulla soitin jälleen isännöitsijälle, joka tilasi HTV:n asentajan, ja joka toteaa että vika on talon johdoissa, ja minkä jälkeen paikalle pitää/pitäisi saada (ehkä) antenniasentaja. Joku asentajista saa kuvan näkymään tyydyttävästi ja toteaa, että ei tälle voi muuta tehdä. Taloyhtiö maksaa laskun ja minä maksan yhtiövastiketta, tv-lupaa ja vieläpä ”ylimääräistä” masullisista kanavista. Näin toimii, tai siis ei toimi, mutta ehkä tällä kerralla… ;)

Lisäys 14.12: Antennimies kävi ja löysi talojakamosta jonkin viallisen komponentin (vai olisiko ollut vain huono liitos). Joka tapauksessa kuva on taas oma tavallisen heikko itsensä. Digiboksilla kuva ei enää pikselöidy ja signaalin vahvuus on lähes ”tapissa”. Edellisestä käynnistä on yhdeksän kuukautta. Minulle jäi vaikutelma, että tapaamme pian uudelleen.

Vinkki: Ylimmän kerroksen kulmahuoneistot ovat usein haluttuja, mutta rakennusvaiheessa se on aina se yläkerran viimeinen kämppä. :|

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 5 vuotta sitten.