SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Kokemuksia Video-iPodista

Videotoiminnolla varustettu valkoinen 30Gt iPod on ollut käytössäni reilut pari viikkoa ja kokonaisuutena laite on erinomainen. Se on katseen kestävä, helppokäyttöinen ja siinä on hyvä ääni, kunhan käyttää kunnollisia kuulokkeita. Pidän siis iPodista erittäin paljon, mutta olisi itsepetosta väittää laitetta täysin virheettömäksi tai täydelliseksi.

Akun kesto on vain noin kaksi tuntia videoita katsottaessa ja se on aika vähän. Toisaalta videoiden katselu on selvästi ajateltu optioksi, joten asialla ei pitäisi olla kovin suurta merkitystä. Eikä sillä ehkä olisikaan, jos laturi kuuluisi myyntipakkaukseen. Applen linja tehdä kaapeleista, latureista, telakoista ja kaukosäätimistä erikseen tilattavia lisävarusteita on mielestäni ikävää kuluttajaa kohtaan. Niin, jos videoiden katselu olisi pääosassa, laite olisi todennäköisesti muotoiltu eri tavalla, siinä olisi laajakuvanäyttö esimerkiksi poikittain ja akun kestoa olisi kasvatettu tuntuvasti (painon kustannuksella). iPod on tyylikäs, mutta se lipeää helposti käsistä koska se on hyvin litteä, suhteessa leveä ja siinä on melko liukkaat reunat.*

Toiminta ulkoisena levynä ei ole kovin kehuttavaa ainakaan omien kokemuksieni mukaan ja olenkin onnistunut kerran tyhjentämään iPodin musiikista siirtäessäni tiedostoja iMacista iBookiin, vaikka toimin käsitykseni mukaan Applen ohjeiden mukaisesti. Tätä en testannut enempää, joten voi hyvin olla että vika on käyttäjässä tai asetuksissa. Jos iPodia aiotaan käyttää tiedonsiirtoon Windowsin ja Macin välillä, se pitää ensin alustaa Windowsissa oikeaan formaattiin. Tätä en kuitenkaan lähtenyt kokeilemaan ollenkaan, koska minulla ei ole siihen tarvetta. iPodissa olevasta musiikista puhuttaessa pitäisi muuten aina muistaa, että iPodissa on kopio omalla koneella olevasta musiikista. Se ei ole tarkoitettu musiikin ensisijaiseksi tallennuspaikaksi tai edes tiedostojen siirtolaitteeksi, kuten joillain keskustelufoorumeilla tunnutaan ajattelevan. Kyseessä on ensisijaisesti MP3-soitin.

Monipuolisuus saa minulta kiitosta, koska laitteessa on mm. kalenteri ja osoitekirja, jotka päivittyvät automaattisesti aina kytkettäessä iPod kiinni tietokoneeseen. Se on yksinkertaista ja kätevää.

Äänenvoimakkuus jäi minulla hieman turhan pieneksi käytettäessä parempia kuulokkeita ja äänenvoimakkuuden tasausta. Ainakin aiempiin iPodeihin on saatavana netistä pieni ”korjaus”, jolla äänenvoimakkuutta saadaan lisää. Kyseessähän on keinotekoinen ja ohjelmallisesti kierretävä rajoitus, jolla pyritään suojelemaan asiakkaiden kuuloa. Omilla kuulokkeilla ääntä toki lähtee ihan riittävästi.

Laitteen voi liittää myös televisioon erikseen ostettavalla kaapelilla – kuinka ollakaan. Tavallinen kaapeli ei Applen mukaan toimi, mutta ei sitä kuitenkaan kannata välttämättä ostaa Applelta. Itse ostin ihan tavallisen miniplugi 3.5 mm – RCA piuhan ja niksinä on kytkeä kaksi RCA-liitintä ristiin, jolloin se toimi aivan kuten pitääkin. Kuvan laatu oli videolla parempi kuin odotin, vaikka ei se mitään dvd laatua ole. Pikemminkin voisi puhua videolaadusta. Valokuvien katselu esityksenä on vielä kokeilematta, mutta kirjoitan kommentin, kunhan kokeilen. Valokuvien katsominen tv:n näytöltä ja vieläpä itse valitun musiikin säestyksellä on mukavaa. Laatu on hyvä ja homma toimii.

iPodien naarmuuntumisesta on ollut paljon juttua. Kyseenalaisessa valokeilassa on ollut erityisesti iPod Nano, mutta luulisin että tässä on käytetty ihan samoja materiaaleja. Olen pitänyt iPodia kuin kukkaa kämmenellä. Laitan laitteen aina mukana tulleeseen nahkataskuun kun mahdollista. Tästäkin huolimatta pintaan on tullut muutamia kevyitä naarmuja, joista ei oikeasti ole mitään haittaa. Tuntuu kuitenkin vähän hölmöltä, että yli vuoden kovassa käytössä ollut kännykkä on edelleen lähes naarmuton ja iPodissa on selviä käytön jälkiä jo parin viikon jälkeen.

Yksi tervetullut lisä on ollut kapasiteetti. Minulla on yli 3000 digikuvaa ja lähes kaikki ostettu musiikki iPodissa ja siihen mahtuisi vielä toinen mokoma lisää. Mukana on myös täysikokoiset kuvat (valittavissa) pikkukuvien lisäksi ja musiikkia voi pakata väljemminkin ilman että tila loppuu ihan heti kesken. Toimintavarmuuden osalta voi vain todeta lyhyesti, että iPod ei ole oikutellut, pätkinyt tai nikotellut kertaakaan koko aikana.

Hyvää

  • hyvä ääni (edellyttää parempia kuulokkeita)
  • erinomainen käytettävyys joka suhteessa
  • valokuvien katselu toimii hienosti
  • erinomainen toimintavarmuus
  • terävä ja hyvä näyttö
  • tyylikäs ulkonäkö
  • monipuolisuus

Huonoa

  • huonot kuulokkeet
  • muotoilu varauksin*
  • laturia ei tule mukana
  • akun kesto videokäytössä
  • naarmuuntuu turhan helposti
  • näyttö kiiltää ts. peilaa välillä ikävästi

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 5 vuotta sitten.