Blog, Twitter, Facebook, Web, TV, Video…
Oma moka – Upeeta!
Tarkoitus oli kopsia suurehko määrä tiedostoja vaimon pc-koneeseen. Kyseessä oli omista cd-levyistä ripattua ja iTunesista ostettua musiikkia, omia digikuvia ja itse kuvattuja perhevideoita. Näistä osa on sellaista korvaamatonta kallisarvoista omaisuutta, josta on hyvä pitää aina pari kopiota jossain muuallakin kuin oman koneen kovalevyllä. Kopiointiin halusin käyttää ulkoista Maxtor OneTouch kovalevyä, jolla olen aieminkin hoitanut menestyksellisesti vastaavia operaatioita. Levy on tietysti formatoitu molempien koneiden ymmärtämään muotoon. Kopioin kaikki suunnitellut tiedostot iMacista Maxtoriin ja siirryin levyn kanssa Windowsin ääreen. Johdot kiinni ja seuraavaksi sainkin ilmoituksen, jonka mukaan koneessa on kiinni tunnistamaton usb-laite ja klikkaamalla em. viestiä saan kuvan mukaisen ruudun. Mitä h***tiä! Replace Device! Sammutin ja käynnistin ulkoisen levyn, mutta siitä ei ollut apua. Sitten tein saman Windowsille, mutta siitäkään ei ollut apua. Kirosin Windowsin taas vaihteeksi ja kuvittelin mielessäni jo urakkaa, jossa Windows asennetaan uudelleen, koska senhän pakko olla rikki. Sitten kokeilin vielä huvikseni siirtää usb-kaapelin toiseen porttiin ja sehän auttoi! Ilmeisesti kaapeli vain ei ollut kunnolla paikallaan… No niin! Hyvä minä – taas – ja sorry Bill.
| Tulosta artikkeli | Tämä artikkelin on kirjoittanut SwitchX aikana 14.11.2005 klo 22:23 ja on kategorioitu Apple, General, Tietotekniikka alle. Seuraa tämän artikkelin viestejä RSS 2.0-syötteen kautta. Sekä kommentit että seurannat on estetty toistaiseksi. |
Kommentointi on estetty.

about 4 years ago
Joo, mullakin on joskus auttanut kun vaihtaa USB-porttia. En sitten tiedä, että sekoittaako Windows noi osoitteet jotenkin. Tai, että käsitteleekö se sen laitteen uutena kun vaihtaa toiseen porttiin. Mulla oli kerran todellisia ongelmia Windowsin asentamisessa. Kone kävi usean kerran huollossa, eikä mitään löytynyt. Asennus-CD:kin tuli vaihtdettua pariin otteeseen. Ongelmaksi osottautui USB-hiiri, joka oli kiinni USB-paikassa, made by Microsoft – luonnollisesti. Hiiren kun vaihtoi PS/2-paikkaan, niin homma rupesi toimimaan.
about 4 years ago
Nämä ovat mystisiä asioita
Eikös Windows käsittele tosiaan jokaista usb-porttia erikseen (ajuri toki on kai sama). Siis, jos ei ole admin oikeuksia ja haluaa käyttää vaikka usb-muistipuikkoa tai hiirtä joka portissa satunnaisesti, niin se pitää aina käydä erikseen hyväksymässä jokaiseen. Tai jotain…