SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Kansanedustajia johdettiin harhaan

Tekijänoikeuslain uudistus alkaa olla farssi vailla vertaa. Muusikon täytyy saada korvaus tehdystä musiikista, mikä on tietysti se keskeinen asia. Mutta pitäisikö kuuntelijan maksaa samasta musiikkista (ostetusta kopiosuojatusta CD-levystä) toistamiseen siirrettäessä musiikki edelleen omaan MP3-soittimeen? Laki kaipaa kipeästi uudistusta ja lainvalmisteluun on käytetty runsaasti aikaa ja voimavaroja. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että poliitikot eivät haluaisi enää tässä vaiheessa heittää koko juttua romukoppaan ja aloittaa koko rumbaa alusta. Joka tapauksessa lain läpivieminen on saanut sellaisia piirteitä, että jotain konkreettista olisi syytä tehdä.

Jyrki Kasvin Blogissa oli esimerkiksi tuotu esille sellainen tosiasia, että aiempi väite jonka mukaan myynnissä olevista CD-levyistä vain 1% olisi kopiosuojattuja on pahasti virheellinen. Todellinen luku suosituimpien levyjen kohdalla on 20 – 30%.

Itse olen sitä mieltä, että määrä tulee varmasti lisääntymään, jos laki menee läpi. Taustalla on ilmeisesti halu rahastaa samasta kertaalleen maksetusta musiikista toistamiseen.

Toinen Kasvinkin blogissa esille tuotu asia on, että kopiosuojauksen murtaminen olisi laitonta, mutta siitä ei rangaistaisi, ei pidä myöskään paikkaansa.

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on todennut:

Lakiesitys on jo lievempi kuin asiaa koskeva EU-direktiivi, koska lakiesitys sallii suojauksen murtamisen, Karpela sanoi.
[...]

Lähde: Digitoday

Opetusministeriön tekijänoikeustyöryhmän johtaja Jukka Liedes myöntää Digitodaylle ministeriön tiedottaneen virheellisesti kopiosuojauksen kierron rangaistavuudesta.

Lakiesityksen 56 e -pykälän mukaan kopiosuojauksen kiertäminen on ”teknisen toimenpiteen loukkausrikkomus”, josta seuraa sakkorangaistus.
[...]

Lähde: Verkkouutiset

Kansanedustajia on selkeästi johdettu harhaan, mutta vaikuttaako se enää mihinkään?

Eilen oli myös pidetty keskustelutilaisuus tekijänoikeudesta, jonka lopussa oli heitetty mielenkiintoinen kommentti.

[...]
Krohn lopettaa paukulla: Tarkistakaa EU-edustajien vaalirahoitus – tämä on ollut niin lobattu laki, että on mahdollista, että joidenkin äänestyskäyttäytymiseen on vaikutettu vaalirahoituksen keinoin.

Lähde: The Butt Ugly Weblog

Tekijänoikeuslain uudistus ei tule vaikuttamaan millään tavoin todelliseen piratismiin, koska taloudellista hyötyä tavoittelevaan rikolliseen eivät kopiosuojaukset tai lait tehoa. Sen sijaan laki tulee vaikuttamaan tavallisen lainkuuliaisen ihmisen oikeuteen nauttia ostetusta musiikista.

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 5 vuotta sitten.