SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Tekijänoikeuslaki avataan uudelleen?

Helsingin Sanomien mukaan Eduskunta saattaa avata runsaasti huomiota saaneen tekijänoikeuslain muutoksen uudelleen ennen lopullista hyväksymistä.

Sisällön puolesta jo lähes lukkoon lyöty, vain viimeisiä muodollisuuksia vailla ollut uusi tekijänoikeuslaki saatetaan avata eduskunnassa uudestaan. Eduskunnan suuri valiokunta selvittää, ovatko uuteen lakiin otetut määräykset kopiointisuojasta kohtuuttomia ja voisiko niitä lieventää.
Syynä harvinaislaatuiseen jo kerran päätetyn lain käsittelyyn on kritiikki, jota viime viikkoina on tulvinut kansanedustajien ja myös tiedotusvälineiden sähköposteihin. Asiasta on puhuttu paljon myös internetin keskusteluryhmissä.

Tiistai-illan neuvotteluissa pohdittiin kahta vaihtoehtoa: lain sisällön muuttamista tai sitten tiukkasävyistä lausumaa, jolla hallitus velvoitetaan valvomaan, ettei lain soveltaminen johda kohtuuttomuuksiin.

Lähde: Helsingin Sanomat.

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 5 vuotta sitten.