SwitchX @ 25.1.2005

iPod Shuffle 1GB
Paketti saapui

iPod Shuffle saapui pienehkössä pahvilaatikossa (kuljetuslaatikko), jonka sisällä oli yllättävän pieni vihreä laatikko (kuva). Kokoa on sen verran, että cd-levy mahtuu sisälle ja paksuus vastaa kolmea normaalia cd-levyn koteloa. Sisältä löytyi Shufflen lisäksi, kuulokkeet, kaulahihna, cd-levy, käyttöohjeet ja vielä luottokortin kokoinen pikaohje. Kaikista ohjeista oli mukana suomenkieliset versiot. Myös paketin takakannessa oli suomenkielinen tuoteseloste. Jälleen kerran oli ilo huomata, kuinka hyvin ja kekseliäästi Applen tuotteet ovat paketoitu.

Shuffle on pieni, kevyt, näytötön ja siinä on hyvin vähän liikkuvia osia. Laitteen takana on varsinainen pääkatkaisija, josta valitaan ”off/on/shuffle”. Sen alla on pieni painike, jonka avulla näkee akun varaustilan eri väristen ledien avulla. Etupuolella on käyttöpyörä, jolla voi hypätä kappaleissa eteen tai taakse, sillä voi kelata ja säätää äänenvoimakkuutta. Keskellä pyörylää on play/pause näppäin, jota kolme sekunttia painamalla saadaan näppäinlukko päälle tai pois. Liikkuvaksi osaksi voisi tietysti laskea vielä usb-liittimen suojan. Toiseen mukana tulleeseen suojaan on kiinnitetty kaulahihna. Shufflen takapuolella oleva käyttökatkaisija on yllättävän jäykkä, mutta eipähän ainakaan siirry vahingossa väärään asentoon. Pinta voisi toki olla vähän karheampi, jolloin sitä olisi vähän helpompi käyttää.

Lataus

Laite liitetään suoraan tai jatkojohdon avulla (ei tule mukana) koneen USB-porttiin. Suositus on luonnollisesti käyttää USB2-liitäntää. iBookissa kaikki liittimet ovat sen verran lähellä toisiaan, että käytettäessä kaikki paikkoja ainakin FireWire pitäisi irrottaa. Laite latautuu suoraan liittimestä ja mitään vaihdettavia paristoja ei ole. Täysi lataus kestää n. neljä tuntia, mutta kahdessa tunnissa saavutetaan jo 80% lataus. Oma yksilö oli lähes täyteen ladattu, koska latausta osoittava ledi muuttui vihreäksi jo puolessa tunnissa.

iTunes

Kun Shuffle oli liitetty tietokoneeseen USB-porttiin, iTunes (ver. 4.7.1 tai uudempi) ohjelma käynnistyi ja tarjosi mahdollisuuden tuotteen rekisteröintiin. Tämän jälkeen voidaan ladata musiikkia mistä tahansa kirjastosta ts. soittolistasta satunnaisesti tai järjestyksessä kunnes Shuffle on täynnä. Luonnollisesti soittolistoja voi muokata lähes rajattomasti. Shufflen muistista voidaan osa tai vaikka kaikki vapauttaa normaaliksi USB-muistiksi. Muistin määrä valitaan tyylikkäästi iTunesin liukusäätimellä.

Ääni

Kaikkein tärkein asia on tietysti se, miltä Shuffle kuulostaa. Ladattuani laitteen pistin kuulokkeet korvilleni ja kuuntelin aikani. Olen aika tottumaton nappikuulokkeisiin, joten osa moitteista johtuu varmasti ihan tästä. Joka tapauksessa olin odottanut selvästi parempaa ääntä. Mielestäni bassot puuttuivat kokonaan, ääni oli värittynyt ja kuuntelu oli lähinnä rasittavaa.

Seuraavaksi kokeilin paremmilla napeilla (Sennheiser MX-500) ja ääni oli parempi, mutta bassojen puute oli selvä edelleen. Tässä vaiheessa harmittelin jonkinlaisen basso-vahvistuksen puutetta. Siitä olisi ehkä ollut apua.

Lopulta pistin omat vaatimattomat sangalliset (Sony) kuulokkeet Shuffleen kiinni ja kadonneet bassot ilmestyivät jälleen äänikartalle. Ääni on laadultaan kohtalainen, voimaa oli riittävästi. Paremmilla kuulokkeilla voi tosin tulla ongelmia, jos impedanssi on turhan suuri. Joka tapauksessa sanoisin, että Shuffle vastannee iBookin omaa kuulokeliitäntää. Tämä nyt on oma hyvin alustava arvio. Näin pienestä laitteesta on turha rakentaa mitään klassisen musiikin keskusta, mikä on tietysti ihan selvä ja eihän laitetta ole sellaiseen edes tarkoitettu.

Kokonaisuus

Kokonaisuus on mukava. Laite ei ole hinnalla pilattu ja näytön puute ei minua ainakaan (vielä?) haittaa. Laite on mukavan yksinkertainen käyttää ihan yhdellä kädellä ja siinä ei ole mitään turhaa. Lisää ominaisuuksia tai näyttöä kaipaavalle on sitten olemassa paremmat iPodit. Äänenlaatuun etenkin omilla napeilla olin vähän pettynyt, mutta asia on varmaan korjattavissa paremmilla kuulokkeilla.

EDIT: Tein seuraavana päivänä parempia kuuntelutestejä ja täytyy sanoa, että haukuin Shufflen äänenlaatua ihan turhaan.

Avainsanat:

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Kuuntelua - 26.1.2005
  2. Bassohullun unelma: Koss Porta Pro - 13.7.2005
  3. Shuffle - 18.1.2005
  4. Kokemuksia Video-iPodista - 25.11.2005
  5. Shuffle saapui - 25.1.2005

4 Vastausta juttuun “Shuffle kokemuksia”

  1. amis kommentoi:

    Eli aika heikko kapistus. yhtä huono bassotoisto, kuin ipodissa.

  2. SwitchX kommentoi:

    Heikko? Pitäisiköhän sinun lukea tuo juttu uudelleen?

  3. [...] onkin verran ylimääräistä aikaa suorittaa tarkempia kuuntelukokeita Shufflella, jonka sain eilen. Shuffle oli koko päivän mukana ja työn lomassa sain muutamaan otteeseen kuunnella rauhassa taustamu [...]

  4. amis kommentoi:

    luin uuden version jutusta. jepejp