Ilkka Remes – Ikiyö

Ilkka Remes - IkiyöKäsiini tarttui vuoden viimeisen viikon alennusmyynneistä Ilkka Remeksen Ikiyö alle 10 Euron hinnalla ja vieläpä kovakantisena. Viikonloppu on sujunut rauhallisesti ja tarjonnut loistavan tilaisuuden lukea kirja kannesta kanteen. Aiemmin olen lukenut kyseisen herran tuotannosta kirjat Ruttokellot ja Uhrilento. Ruttokellot oli mielestäni hyvä, mutta Uhrilento oli makuuni vähän turhan lennokas ja vauhti jotenkin liian hegästyttävä.

Ikiyössä minua kiehtoi runsas historian kuvailu. Ilmeisesti asiaan oli todella paneuduttu ja suurimmaksi osaksi historian kuvailu pohjautui tosiseikkoihin. Ainakin sellainen kuva minulle muodostui melko nopeasti. Ajatus rokotusten levittämisestä aerosolin muodossa suurelle ihmisjoukolle oli myös hyvin mielenkiintoinen, mutta vain tiettyihin rotuihin tarttuva virus tuntui kyllä aika utopistiselta. Kirja oli tietysti tarkoitettu jännityskirjaksi, joten ei sen ole tarkoituskaan olla todellinen – onneksi. En paljasta juonesta sen enempää, mutta kirja oli mielestäni hyvä ja suositteltava kaikille jännityskirjan ystäville.

Edellinen lukemani kirja oli Dan Brown – Da Vinci -koodi. Se oli myös ihan mukavaa luettavaa ja oli aika mielenkiintoinen yhteensattuma, että molemmissa kirjoissa Katolinen kirkko tuotiin esille jokseenkin negatiivisessa mielessä. Koodissa kerrottiin mielestäni hienosti Pariisista. Kuitenkin minun on vähän vaikea käsittää kirjan suuri suosio. Ehkäpä se pohjautuu juuri kiehtovaan historialliseen henkilöön Da Vinciin, Katoliseen kirkkoon tai ehkä pikemmin sen arvosteluun ja Pariisiin. Luin jostain, että ko. kirjasta ollaan tekemässä myös elokuvaa ja päähenkilöä esittäisi Tom Hanks.