Tänään sain vihdoin sen verran itsestäni irti, että tein pienen testin erilaisten mp3 ja aac tiedostojen välillä. Olen ollut tyytyväinen esimerkiksi iTunes MusicStoren kappaleisiin ja aion ostaa niitä jatkossakin. Omat ”oikeat” cd-levyt olen jossain vaiheessa ripannut koneen kiintolevylle iTunesin omalla 128 kbs aac-pakkauksella. Olen kuitenkin nähnyt jonkin verran kritiikkiä aac-tiedostojen laadusta ja niinpä päätin tehdä muutaman pienen käytännön kokeen ihan itseäni varten. Pakkasin muutaman oman cd:n uudelleen käyttäen formaatteja:
- iTunes - aac - 128kbs
- Lame - mp3 - 128kbs
- Lame - mp3 - 160kbs
- Lame - mp3 - 128 - 320kbs /VBR (Variable Bit Rate)
Kuuntelin eri otoksia ja vertasin niitä alkuperäiseen cd-levyyn. Käytössä oli Sonyn valmistamat peruskuulokkeet, joita käytän yleensä muutenkin. Äänen voimakkuudet pyrin pitämän mahdollisimman samanlaisina keskenään ja kaikki keinotekoiset korjaukset äänen voimakkuuden ja sävyn suhteen olivat pois päältä.
Mp3 - 128kbs oli selvästi huonoin, kuten arvata saattaa. En usko, että on mitään järkevää syytä pakata musiikki kyseisellä formaatilla. Ainoa syy voisi olla pieni tiedoston koko esimerkiksi käytettäessä jotain pienellä mustimäärällä varustettua mp3-soitinta.
Sitten vertasin alkuperäistä cd-levyä aac formaattiin. Aac kuulosti hyvältä, mutta havaitsin, että alkuperäinen oli aavistuksen parempi. Vähän vaikea kuvailla miten ero kuului, mutta alkuperäisessä ääni oli aavistuksen täyteläisempi tai rikkaampi. Ero oli kuitenkin ainakin minulle sen verran pieni, että sillä ei juurikaan ole käytännön merkitystä. Tämä tuli esille vain vertaamalla, joten normaalisti en usko pystyväni havaitsemaan musiikissa olevan mitään vikaa.
160kbs oli ehkä suunilleen samaa tasoa aac:n kanssa. Ero oli omilla kuulokkeilla havaittavissa, mutta ero oli kutenkin aika pieni.
128 - 320 mp3 VBR oli mielestäni näistä paras, mutta luonnollisesti tiedoston koko oli myös suurin. Omilla kokeiluilla en huomannut mitään käytännön eroa alkuperäisen levyn kanssa.
Lopputulos: Ostan edelleen musiikkia iTunesin MusicStoresta ja pakkaan kaikki omat levyt uudelleen mp3 VBR tiedostoiksi. Käytän pakkaukseen CDex ohjelmaa, sekä LAME:a. Asetuksista ainakin seuraavat:
- Paranoia (CD:n luku, jos naarmuja tms.)
- Normalize
- Stereo (Siis ei Joint-Stereo)
- Qaulity: High (q=2)
- VBR Method: VBR Default
- VBR Quality: 0
- Min bit rate 128kbs
- Max bit rate 320kbs
Tällä kertaa en edes kokeillut iTunesin omaa mp3 pakkausta, koska LAME:a pidetään yleisesti parhaana mp3 pakkaajana. Lisäksi omat laitteet ja aika ei anna periksi paremmalle testaamiselle. Paremmilla kuulokkeilla erot olisivat muutenkin paremmin havaittavissa, mutta minulle riittää nykyinen laatu varsin hyvin.
Avainsanat: Apple
Samanlaisia kirjoituksia
tai sitten ei...
- iPod pätkii - 5.10.2005
- iTunes ja Complete My Album - 29.4.2007
- Onks tietoo? - 29.6.2007
- Time Machine kiukuttelee - 5.6.2008
- Mr. Murphy kylässä - 13.2.2006
Tuo iTunesin 128 kbps:n AAC on tosiaan yllättävän hyvä kokoonsa nähden, mutta levyt minäkin tarvittaessa rippaan Lamella, yleensä 160-320 ja laatuasetukset täysillä. Ah, kunpa iTunesissa saisi valita pakkaussuhteet - olisin valmis pidempiin imurointiaikoihinkin. Mutta ehkä se on jo sen verran lähellä cd-soundia, että hintakin olisi toinen…
Kyllä laatu oli myös omasta mielestäni parempi, kuin osasin odottaa. Omat levyt rippaan kuitenkin vielä paremmalla laadulla ihan siksi, että se ei maksa periaatteessa ylimääräistä. Levytilaa tietysti kuluu enemmän, mutta ei se juuri haittaa.
iTunes MusicStore voisi tosiaan kasvattaa vähän tiedostojen kokoa ja siirtyä käyttämään vaikka 160kbs aac:tä. Harvoin kuitenkin itse pystyn kuuntelemaan musiikkia ihan oikeasti rauhassa siten, että eron jotenkin huomaisi.
[...] kuuntelin samaa musiikkia molemmista laitteista. Musiikkia oli laidasta laitaan ja osa oli pakattu lamella hyvälaatuiseen 192 - 320 kbps VBR-mp3 muotoon omilta levyiltä. Luonnollisesti lähdetiedosto [...]